Vastarannan kiiski

Elämä Pinjan kanssa alkaa päivä päivältä muuttua enemmän kasvattamiseksi kuin hoitamiseksi. Ei- ja en-sanojen lisäksi "tää on mun"-fraasia viljellään ahkerasti.

Isän synttäriviikonloppuna jouduimme myös ensimmäiseen väittelyyn. Pinjan päiväkodissa oli Oda-tytön synttärit ja siellä laulettiin "Paljon Onnea, Oda, paljon onnea vaan". Siitä lähtien Pinja on laulellut "Paljo onnee Oda" kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Viikonloppuna käytiin siis seuraava keskustelu:

Äiti: Kuules Pinja. Nyt kun on isin synttärit niin me lauletaan "paljon onnea"-laulu. Lauletaan sillai että "paljon onnea isi, paljon onnea vaan"

Pinja: Paljo onnee Oda!

Äiti: Ei, ei! Paljon onnea isi! Yleensä lauluissa on kyllä kiinteät sanat, mutta tässä laulussa vaihdetaan se Oda-sana johonkin muuhun nimeen. Ei me nyt voida aina Odalle laulaa. Paljon onnea isi!

Pinja: Paljo onnee Oda!

Äiti: ISI!

Pinja: ODA!

Äiti: ISI!

Pinja: ODA!

...ja sama jatkui vaikka kuinka kauan.

"Paljo onnee" -fraasin sisältö ei ehkä ihan ole Pinjalla hallussa, mutta hän luo tahattoman koomisia tilanteita sillä. Tässä esimerkki:

Äiti purkaa kauppakassia ja tuskailee syöttötuolissaan istuvalle Pinjalle: Voi ei, äiti unohti ostaa kaupasta sitä jugurttia!

Pinja: Paljo onnee vaan....

Pinja vastaa

Pinskun isä ehti tällä viikolla miehen ikään ja sai lahjaksi aikuisten ystäväkirjan. Äiti yllätti Pinjan kerran kirjan parista pölisemässä "Tato,tato (=kato), lue, lue". Pinsku saakin nyt vastata kirjan kysymyksiin ja testata aikuispisteensä.

Nimi:Pinja
Puhelin: Onnistun välillä pihistämään isän tai äidin puhelimen. Omakin on, mutta siihen ei voi oikein soittaa.
Soittoääni: Jos minulla sellainen olisi, se olisi jompikumpi Muumien tunnusmusiikki.
Suhteeni tämän kirjan omistajaan: Isä-tytär-viha-rakkaus-suhde
Syntymäpäivä: 17.9.2007
Olen nyt 1-vuotias
Toteemieläimeni: pieni karhu tai murmeli
Maailmankatsomukseni: rajoittunut. Olen niin lyhyt etten näe kovin korkealle.
Mottoni: Paikka palasiksi
Asun: kotona rivitalossa
Perheeseeni kuuluu: isä,äiti ja Lyyli-kissa
Lapsuuden unelma-ammattini: lelujen törmäystestaaja
Nykyinen ammattini: taapero
Pidän/inhoan työssäni: Pidän siitä että voin tutkia kaikkea mahdollista kaikilla mahdollisilla tavoilla. Inhoan sitä, että esimieheni ovat niin ahdasmielisiä että rajoittavat tekemisiäni.
Seuraavassa elämässäni olen: majava. Saisi kerrankin järsiä rauhassa.
Harrastukseni: touhottaminen, roskien kerääminen, jatkuva höpöttäminen. Käyn myös päiväkodissa, jossa jumpataan, musisoidaan ja askarrellaan.
Erityistaitoni: muutan hetkessä atomeiksi minkä tahansa esineen
En osaa: pukea itse. Se harmittaa ihan vietävästi
Kerään: kissanhiekkamurusia. Joskus säilön ne roskikseen, joskus suuhuni. Silloin äiti karjuu.
Parhaat puoleni: iloisuus, avoimuus ja höpöttely. Luontainen Pinskumaisuuteni on hyvin charmikasta.
Suurin ongelma puolisoni/vanhempieni/terapeuttini mielestä: Vanhempieni mielestä en tottele sääntöjä enkä pysty olemaan paikoillani hetkeäkään. Kiihdyn myös hetkessä nollasta sataan, sekä fyysisesti että temperamentiltani. En ymmärrä mitä nuo kaksi muuta sanaa (terapeutti ja puoliso) ovat.
Ihannenaiseni/-mieheni: ehkä isä ja äiti. Ihailen myös muita lähipiirin aikuisia.
Elämäni tähtihetki: Kerran sain maistaa pekonia. Ja sitten kerran sain pihistettyä äidin puhelimen ja soitin isille.
Oudoin tekemäni asia: Voi, niitä on niin monia. Kerran kiilasin itseni pinnasängyn alle, enkä päässytkään pois.
Haluaisin matkustaa: Portugaliin. Siellä oli kivaa.
Kaikki olisi hyvin jos vain: saisin kaiken mitä haluan.
Seksikkäintä on: en nyt yhtään ymmärrä kysymystä.
Jos saisin kymmenen miljoonaa: ostaisin koko rahalla kirjoja, pullaa ja Muumi-aiheisia tavaroita
Jos saisin päivän olla mies/nainen: tekisin mitä haluaisin. Söisin pullaa ja piparitaikinaa ja menisin ilman ulkovaatteita ulos.
Hävettää tunnustaa, mutta: joskus tiedän että kakka on tulossa, mutta en kerro sitä äidille.
Elämän tarkoitus on: selvittää miten tämä maailma toimii
Lempituoksuni: äidin t-paidan tuoksu
Lempiaineeni: vesi
Lempileluni: Heppa-pehmolelu
Inhokkiruokani: Syön melkein mitä vain. Tonnikala-couscous oli kyllä aika outoa.
Inhokkibiisini: joku hidas, tylsä ja englanninkielinen
Inhokki-ilmaukseni: "PINJA, EI SAA!". Isä ja äiti käyttävät sitä aivan liikaa.
Jos olisin historiallinen henkilö, olisin: Pikku myy
Jos olisin rakennus, olisin: Sirkusteltta
Jos olisin säätila, olisin: hellekesän ukkoskuuro
Jos olisin auto, olisin: Renault Kangoo
Jos olisin sarjakuvasankari: Miten niin jos? Minähän olen Espoon oma supersankari, Super-Pinja
Paras kirja juuri nyt: Herkkuhetkiä. Siellä on kuva Big Macistä.
Paras elokuva/tv-ohjelma juuri nyt: Muumit
Parasta musiikkia juuri nyt: pupulaulu, Ihhahhaa-laulu ja Muumien tunnarit
Mitä haluaisin sanoa tämän kirjan omistajalle: Vie minut puistoon useammin!

Lopuksi vielä Pinjan aikuisuustestin tulos:

Pinja sai kaksi aikuisuuspistettä heijastimesta ja vitamiinivalmisteesta, mutta menetti useita pisteitä esim. kotona asumisesta (-3), maidosta ruokajuomana (-1) ja siitä, että vaikka asioi automarketissa (olisi ollut +1), äiti maksaa ostokset (lopputulos -1).
Lopputulos siis -3 ja tuloksen analyysi:
Olet syntynyt eilen tai korkeintaan toissapäivänä ja aikuisuus häämöttää vielä kaukana: tylsänä, harmaana ja epätodellisena. Milläköhän perusteella sinut on kelpuutettu täyttämään Aikuiset ystäväni-kirjaa?


Niinpä.

Joulutiivistelmä

Joululomat ovat sitten ohi ja arki alkoikin Pinskulle tiukalla vatsaflunssalla, joka käytiin päiväkodista hakemassa. No, paranemaan päin pieni sankarimme alkaa jo olla. Ehkä siirrytään saman tien iloisimpiin kuulumisiin.

Joulu sujui oikein mukavasti, tällä kertaa Espoossa. Haimme Hilja-mummon Valkeakoskelta meille joulun viettoon ja aattona olimme sitten Ollin sukulaisten seurassa Matinkylässä. Joulun viettoa hillitsi joulupäivän ja tapaninpäivän osalta meillä aikuisilla pyörinyt flunssa, mutta onneksi Pinja viihtyi päivät lelujensa parissa ja me saimme potea.

Perheemme nuorin (Pinja 1 v.) ja vanhin (Hilja-mummo 90 v.) löysivät varsin hyvin yhteisen sävelen, kuten kuvasta näkyy. Ja miksipä eivät olisi löytänyt: Pinsku pitää ihmisistä, jotka suuntaavat jakamattoman huomionsa hänelle, ja mummo puolestaan katseli mielellään nauravaa ikiliikkujaa.

Pinsku oli ollut ilmeisesti todella kiltti viime vuonna, sillä lahjoja tuli mahtava pino. Joulupukki ei tänä vuonna käynyt meillä, vaan lahjat toimitti tonttu, joka kovasti muistutti Pinjan kummisetää. Joulupukin näimme Prismassa pari viikkoa ennen joulua ja se sai Pinskun kulmakarvat niin syvästi kurttuun, että jätimme Joulupukin polvella istumiset väliin.

Pinskun joululahjoihin kuului mm. keinuhevonen, palloja-sylkevä-ja-musiikkia-soittava-ihmelelu, pehmoleluja, vaatteita, kirjoja, dvd-levyjä, legoja, kastanjetit ja marakassit, kengät. Kaikki lahjat osoittautuivat lopulta oikein ihaniksi ja mieluisiksi, mutta jouluaattona lahjamäärä aiheutti jonkunlaisen ylikuormitustilan yksivuotiaallemme, joka löysi ekasta paketistaan kengät ja lähti ne jalassa tepsuttelemaan ympäri taloa, unohtaen tietysti kaikki muut pakettinsa. Lahjoja avattiinkin sitten ajan kanssa vasta joulupäivänä, keskimäärin nopeudella 1 lahja/tunti. Tämä sopi tyttösellemme paremmin.

Tässä Pinja ratsastaa jouluaattona uudella keinuhevosellaan, tietysti "heppa"- ja "ihhahhaa"-huutojen säestyksellä.

Ja tässä Pinja näyttää siltä, että tuo kissarassu on jo ihan nähty, mutta eikö siellä alla olisi vielä paketteja?!

Joululoman aktiviteettejä olivat myös käynti Korkeasaaressa ja Bluesin matsissa ja kyläily kummieni luona. Bluesin matsiin Pinsku on kehittänytkin aika hyvät valmiudet, sillä "Eppoo! (=Espoo!)" ja "Bluu!(=Blues!) huudot ovat jo hallussa. Muutamat kaverini tosin arvelivat, että Pinja kannustaa "Eppoo"-huudollaan doping-urheilijoita, eikä suinkaan Espoota.
Korkeasaaren visiitti oli oikein mukava talvisaikaan, kun eläimet olivat pirteällä tuulella. Pinskun suosikkeja olivat kissaeläimet, vaikka metrin päässä karjahdellut tiikeri olikin saanut alahuulen väpättämään.

Myös tällainen Hiirologista lokeroa riemastuttava tuttavuus Korkeasaaresta löytyi

Pinskun kielellisen kehityksen huippuja tähän mennessä ovat olleet "Manno (maito) on täällä" ja "Pinja ei oo". Jälkimmäinen tuli terävänä vastauksena, kun äiti intoutui taas esittelemään sormuksiaan ja kysyi sitten että missäs Pinjan sormukset on. Tähän yhteyteen voisi kertoa perheessämme sattuneen ns. "heppu"-episodin. Pinja nimittäin on oppinut, että "heppu" tarkoittaa kahta samaa asiaa. Esimerkiksi yksi kenkä on "kenkä" ja toinen kenkä "heppu". Episodi sai alkunsa kun Pinsku osoitteli päivästä toiseen kuvakirjastaan kahta siilin kuvaa, ja me vanhemmat erehdyimme sanomaan toistuvasti "Siili, sama heppu molemmissa kuvissa". Pinja oppi heppu-sanan hetkessä, joskin sanan tarkoitus ei siis ihan mennyt perille. Tajusin tämän väärinkäsityksen, kun Pinja löysi joulupaketistaan pehmonorsun, kiljaisi "Noosu!", juoksi lelukorilleen ja kaivoi sieltä toisen norsun ja hihkui onnessaan "Heppu! Heppu!". Yritin aktiivisesti korjata tätä väärinkäsitystä, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että asia kyllä korjautuu ajallaan.

Tässä vielä Pinjan ukin ottama hieno kuva Pinskusta leikkipuistossa. Pinjan mielestä kyseinen eläin ei tietenkään ole pupu, vaan heppa. Eihän pupulla voi ratsastaa!

Jouluna Pinja perehtyi myös piparinleipomisen saloihin ainakin neljään otteeseen. Kuten videosta näkee, tärkeintähän leipomisessa on raivoisa kaulitseminen ja taikinan syönti!

Joulutonttu

Hiirologisessa lokerossa odotetaan jo kovasti joulua. Tänä vuonna Pinja varmasti ymmärtääkin joulusta enemmän kuin vuosi sitten. Ainakin Pinsku oli vilpittömän ilahtunut löydöstään, kun yksi päivä hänen onnistui napata kaapista paketoitu joululahja, jonka äiti muka oli "piilottanut". Kaapit ovat muutenkin nykyään Pinjan lempipaikkoja, kuten kuvasta näkyy.



Pinja on oppinut myös uusia, entistä vaativampia leikkejä, jotka huvittavat häntä itseään ja myös meitä muita. Pinja mm. vetäytyy kaapin sisään istumaan, vetää oven perässään kiinni ja "pelästyttää" läsnäolijat syöksähtämällä huudon kera kaapista ulos. Shokkiefekti olisi voimakkaampi, jos Pinsku osaisi vetää jalatkin kaapin sisään, nyt ne nimittäin näkyvät oven alta.


Toinen Pinsku-show:n kestosuosikki on ympyrää pyöriminen ja nyt Pinja osaa jo pyydettäessä vaihtaa pyörimissuuntaa.

Päiväkotiin jääminenkin sujuu jo nykyisin ilman isompaa draamaa ja Pinja tuntuu tykkäävän päiväkotielämästään. Mielellään hän kyllä lähtee sieltä myös poiskin, mikä tietysti on äidistä mukavaa. Sairastelua on jonkin verran ollut, mm. silmätulehdus, yksi vatsatauti ja flunssa, mutta mielestäni huonomminkin olisi voinut mennä. Päiväkoti opettaa myös uusia taitoja, sillä omalla lusikalla syöminen sujuu jo Pinjalta hienosti. Pottakoulutus on seuraava tavoitteemme, mutta tuotosten tekeminen pottaan sujuu kyllä vielä enemmän tuurilla kun taidolla. Aina silloin tällöin sinne kuitenkin jotain kilahtaa.

Muutama viikko sitten pidettiin myös päiväkodin joulujuhla, joka sujui oikein hauskoissa merkeissä. Pinja oli alkuun hiukan varautunut isossa väkijoukossa (etenkin toisten lasten isät herättivät neidissä kauhua), mutta pian Pinskukin intoutui tanssimaan ja taputtamaan muiden mukana.


Sanavaraston karttuminen myös jatkuu ja uusista sanoista maininnan arvoisia ovat ottaa, heittää, auttaa, attaat (=rattaat), papa (=napa) ja hattu. Itse mietin oliko tuon napa-jutun opettaminen hyvä asia, sillä nykyään Pinja haluaa esitellä äidin napaa myös julkisilla paikoilla, ja joskus saa kiukkuraivarin kun omaa napaa ei yrityksistä huolimatta saa kaivettua esiin bodyn kätköistä. Hattu puolestaan on näin tonttulakki-aikaan oikein näppärä sana. Tosin silloin kun hattu-sana opittiin, hiustenpesua joutui tekemään päivittäin: äiti ja isä nimittäin näkivät myös puurosta ja puurolusikasta muodostetun hatun, korvapuustihatun ja voidellun patonkihatun. Nykyään hattu-käsite on rajautunut lähinnä oikeisiin hattuihin. Pinja myös oppi käsitteen "ei mee", kun isä opetti tyttöä saamaan palikoita oikeisiin koloihin palikkalaatikossa ja toisteli "ei se mee siihen koloon". Pitkään Pinja huudahti jo palikkalaatikon nähdessään ilahtuneena "Ei mee!" mutta taidot ovat karttuneet sen verran että sanaa joutuu käyttämään koko ajan harvemmin.
Nykyään olen myös huomannut, että omia sanomisiaan joutuu varomaan tai ne tarttuvat neidin sanavarastoon. Olen käyttänyt sanontaa "Hupsis, ei haittaa" jos Pinsku vaikka kaatuu ja nykyään neiti toistelee kaatuessaan "Uppis, haitta haitta". Seuraavaksi opetellaan sanaa anteeksi, sillä tällä hetkellä Pinskun mielestä "uppis" on ihan käypä sanonta, kun kaataa kahvikupin kyläpaikassa matolle.

Pinja on alkanut saada myös jonkinnäköisiä uhmakohtausten esiasteita. Esimerkiksi ruokailun lähestyessä loppuaan Pinja usein alkaa paiskoa nokkamukiaan ja lautastaan, jolloin ne takavarikoidaan ja jos syöminen ei enää kiinnosta, Pinja poistetaan pöydästä. Tästä seuraa usein sellainen kiukkukohtaus, johon saattaa kuulua viisi-kymmenen minuuttia putkihuutoa ja potkimista ja äidin yritykset keksiä Pinjalle muuta puuhaa kariutuvat pahasti. Myös kauppareissut ovat muuttuneet melkoiseksi tahtojen taisteluksi.

Talvi käväisi Espoossakin ja onneksi tajusimme heti ottaa joulukorttikuvat lumimaisemassa. Jotkut saivatkin tästä näistä talvikuvista tehdyn joulukortin, mutta valitettavasti kysyntä ylitti tänä vuonna korttitarjonnan ja jotkut jäivät ilman. Tässä kuitenkin Hiirologian hyvän joulun toivotukset!

Urataapero

Viikon kuuma kysymys on ollut: miten uudenlainen arki on lähtenyt perheessämme käyntiin? Hiirologia pyrkii nyt vastaamaan tähän mahdollisimman tyhjentävästi.



Summa summarum, päiväkoti/työelämä on lähtenyt käyntiin ihan hyvin. Alkuvaikeuksia tietenkin on, mutta nehän kuuluvat asiaan. Käytäntö on ollut se, että Olli vie Pinjan aamulla päikkäriin ja minä kiiruhdan jo seitsemäksi töihin, jotta ehdin puoli neljältä tyttöä hakemaan. Pinja aloitti tosin yöheräämiset uudelleen lähes välittömästi kun päiväkoti alkoi ja viikon pohjanoteeraus oli torstain ja perjantain välinen yö: neljä heräämistä. Kun oma herätyskello sitten kuudelta soi, en tiennyt enää itkeäkö vai nauraako.

Tähän asti Pinja on itkun kanssa jäänyt päiväkotiin, mutta perjantaina tapahtui edistystä ja Pinsku jäi iloisena vilkutellen hoitajan syliin. Ehkä tähän vaikutti päiväkodilla ollut isänpäivän aamiainen, jonka Olli ja Pinja olivat yhdessä nauttineet. Perjantaina päiväkoti ei siis ollutkaan vain paikka, jonka ovesta Pinsku tyrkätään sisään ja hylätään sinne. Äidin osa Pinskun hakijana on toki kiitollisempi, mutta yksi päivä Pinja kyllä parkui suoraa huutoa äidillekin, neiti ehkä purki koko päivän mielipahat kerralla.

Päiväkodin työntekijät ovat kertoneet, että Pinja on päivät hyväntuulinen, mutta haluaa olla sylissä tosi paljon. Onneksi sylipaikaksi kelpaa kuka vaan aikuinen, sillä Pinsku ei ole mitenkään ripustautunut vain omahoitajaansa. Pinja on myös syönyt ja nukkunut päiväkodilla hyvin ja muutenkin ollut ihan tyytyväinen lapsi.

Iltaisin Pinja on ollut iloinen oma itsensä, tosin ehkä väsyneempi kuin aiemmin. Ja melkoinen sylikissakin tyttö on, mutta toisaalta itselläkin on työpäivän jälkeen niin iso ikävä, että sylittely-illat sopivat myös äidin ohjelmaan loistavasti.


Ehkä ikävin päiväkotiviikon tuliainen oli koko perhettä koetellut vatsaflunssa, jonka viikonloppuna sairastimme. Olemme kuitenkin jo parantumaan päin koko porukka, mutta vielä huomisenkin Pinja lepää kotona.

Oma sopeutumiseni töihin kävi noin kahdessa päivässä: yllätyin itsekin miten normaalilta töissäkäynti alkoi tuntua. Eihän se hamsterikaan juoksupyöräänsä hetkessä unohda! Tietenkin myös aikuisseurassa vietetyt rauhaisat lounas- ja kahvihetket ovat aikamoista herkkua kotiäitiyden jälkeen. Mutta kyllä työpäivä on niin pitkä että Pinjaa ehtii tulla hirmuinen ikävä eikä iltaisin voi kuvitellakaan, että ampaisisi johonkin omiin harrastuksiinsa, eikä näkisi neitiä käytännössä koko päivänä. Myös väsymystila on ollut melkoinen, mutta kokeneemmat vanhemmat ovat sanoneet, että se helpottaa ainakin hiukan ajan myötä.

Viime postauksesta on niin kauan, että Pinjan taitojen päivitys olisi paikallaan. Kävely vaihtui vallitsevaksi etenemismuodoksi jo lokakuun alkupuolella, ja nyt Pinja kävelee myös täydessä talviasustuksessaan, mikä on melko vaikuttava suoritus. Pinjan kävelyn kehittyminen tosin tuntuu etenevän siten, että vauhti vaan kiihtyy mutta taidot eivät kehity lainkaan. Tuloksena on siis yhtä villisti vaappuva, mutta entistä nopeammin etenevä pikkuneiti. Sanastoa tulee lisää koko ajan, uusimpina sanoina heppa ja vaippa. Lisäksi neiti on oppinut sanomaan "anna!" ja osaa sanoa sen niin riipaisevalla parkaisulla esimerkiksi nokkamukin nähdessään, että vieraampi ihminen voisi kuvitella, että täällä pidetään lapsia janoisena.

The One

Vuosi sitten vaan humpsahti ja Pinja vietti syntymäpäiviään jo melkein kuukausi sitten. Syntymäpäiviä vietettiin asianmukaisella innokkuudella, ensin järjestettiin kaverisynttärit lähipiirin nassikoille ja heidän vanhemmilleen ja sitten myöhemmin sukusynttärit. Ennen synttäreitä opetimme Pinjan puhaltamaan, jotta kynttilät saataisiin sammuksiin, mutta vielä synttäreiden aikaan puhallus oli lähinnä päristystä ja itse synttäripäivänä iski liian suuri ramppikuume. Onneksi äiti sitten auttoi puhaltamisessa.
Kuvista ensimmäinen on kaverisynttäreiltä ja jälkimmäinen sukusynttäreiltä. Jälkimmäisessä kuvassa Pinja on sitä mieltä, että lopeta äiti se puhkuminen ja anna jo sitä banaania.



Tässä Pinja puolestaan katsastaa lahjasaldoaan.




Ja niitä lahjojahan tuli: palikkalaatikkoja, kassakone, kirjoja, Maisa-dvd, lakanat, astioita, vaatteita (mm. talven toppavaatteet) ja legoja noin vain muutamia mainitakseni. Syntymäpäivien jälkeen on mennyt monta viikkoa rattoisasti, kun Pinjalla riittää puuhaa lelujensa kanssa.

Yksivuotispäivien kunniaksi Pinja ja Heikki ikuistettiin jo perinteisessä poseerauksessa. Ihme että nappulat saatiin näinkin hyvin pysymään viltillä, sillä yleensä Hessu&Pinja-tapaamisissa meno on nykyään kova.



Muutoksen tuulet puhaltavat muutenkin perheessämme, sillä marraskuun alusta Pinja siirtyy päivähoitoon ja äiti takaisin työelämään. Kävimme päiväkodissa jo tutustumassakin. Paikka vaikuttaa tosi hyvältä: päiväkoti on pieni ja melko lähellä kotiamme, ja Pinjan omahoitaja vaikuttaa oikein mukavalta. Päiväkodista myös löytyi jos jonkinlaista puuhatilaa pikkuisille. Vaikka tunnen suurta haikeutta kotielämän päättymisestä ja elämänmuutos on varmasti suuri, suhtaudun positiivisesti ja luottavaisesti Pinjan sopeutumiseen päiväkotiin.

Tänä viikonloppuna eli noin 1v 1kk ikäisenä Pinja on vaihtanut etenemisensä kävelyyn. Ensiaskelia on tullut jo reilun viikon, mutta nyt huomaa, että Pinja kävelee melkein koko ajan ja tuettakin kävely sujuu useita metrejä. Pinja noudatti äitinsä oppimisrytmiä melko orjallisesti: myös minulla sekä puhe että kävely alkoivat suunnilleen vuoden ikäisenä. Pinjan puhetaitojen repertuaariin kuuluu erinäinen kokoelma koneiden ja eläinten ääniä (auto, kello, kissa, koira, karhu, pupu, orava ja lammas) ja selkeät sanat kissa, hauva, napa ja lamppu. Lisäksi Pinja käyttää useampaa, tosin hiukan vaikeasti tulkittavampaa sanaa kuten "kii" (=keinu) ja "paa" (=pallo). Puheen myötä on selvinnyt, että tytöllämme on hiukan omalaatuinen huumorintaju. Tänään saunassa Pinja yhtäkkiä huusi "kissa, mauuu" ja purskahti nauruun. Sinänsä erikoista, sillä mitään kissaan viittaavaa ei näkynyt mailla halmeilla....

Pinjan kuuluminen perheeseemme on tämän vuoden aikana muuttunut normaaliksi asiaksi, mutta silti tuo pieni mutta alati kasvava ihminen jaksaa ihmetyttää. Myös oma vanhemmuus on toisaalta hyvin konkreettista ja luontevaa ja silti jotenkin mystistä ja maagista. Melkein joka päivän päätteeksi, kun Pinja on kuukahtanut sänkyynsä, totean Ollille: "Hassu pieni ihminen, luulee että me ollaan sen isä ja äiti".

Viittä vaille yksi vuotta

Maaginen yhden vuoden rajapyykki vaanii aivan kulman takana, ja on aika päivittää Pinjan kuulumiset. Ja tällaiseltahan se lista näyttää:

1. Pystyasentoinen liikkuminen eli kävelyn alkeet. Pinja kävelee jo hyvin tuen kanssa ja mielellään kiertää esimerkiksi parisänkyä reunoja pitkin. Joskus Pinja myös seisoo hetken ilman tukea jos esillä on tavaroita, joiden kahmimiseen tarvitaan kaksi kättä. Toisaalta voisi luulla että ensiaskeleet saattavat olla jo lähellä, toisaalta Pinja kuitenkin on vielä aika hutera seisoma-asennossa.

2. Konttaus. Edistyksellisin etenemismuoto ja tosi edistyksellinen onkin.

3. Kiipeäminen. Kaikki edes etäisesti portaita muistuttava on kertakaikkiaan ihastuttavaa. Jouduimme taipumaan ja asentamaan portin myös portaiden alapäähän.

4. Purkaminen. Järjestyksen saavuttaminen vaatii energiaa, kaaos syntyy kuin itsestään. Pinja purkaa kenkälaatikot, sukkalaatikot, DVD-hyllyt ja keittiönkaapit heti kun silmä välttää. Joskus harvoin Pinja purkaa myös oman lelulaatikkonsa.

5. Nokkamukista juominen itse. Pinsku on kerrassaan hellyttävä näky kun hän aina samalla innolla nauttii siitä, että voi itse nauttia maitonsa haluamallaan tahdilla.

6. Aikuisten ruuat. Pinjan vanhemmat kyllästyivät pilttipurkkiralliin ja siirsivät neidin kertarysäyksellä aikuisten kanssa samaan ruokavalioon. Tällä hetkellä toinen ateria, usein lounas, on perheen kanssa samaa ruokaa ja toinen lämmin ateria on purkkiruokaa. Pinja pääsääntöisesti on hyvä syömäri, mutta viime aikoina puuroa on palautettu kielellä työntämällä -mikä sekin on muuten uusi taito.

7. Uudet sanat. Passiivinen sanavarasto on neidillä kehittynyt valtavasti, eli Pinja tunnistaa jo monenmoista asiaa kellosta banaaniin. Jopa "missä äiti"-kysymys saa pikkuisen etusormen kääntymään allekirjoittaneen suuntaan. Ja mikäpäs sen ihanampaa.

8. Vuorovaikutusleikit, joista kyseenalaisimpana noutaminen. Olli opetti Pinjan noutamaan palloa. On suhteellisen groteskia kun isä heittää pallon ja riemusta hihkuva tytär sen noutaa uudestaan ja uudestaan, kuin koiranpentu konsanaan.

Ensi viikolla menemmekin sitten yksivuotisneuvolaan, mutta viimeisimmällä mittauskerralla heinäkuun lopulla Pinjan strategiset mitat olivat 76 cm ja 8,67 kg, päänympärys 48,5 cm. Luulen kuitenkin, että Pinsku on vetäissyt tässä vielä kasvupyrähdyksen tuon jälkeen tai sitten vaatteet kutistuvat itsestään Pinjan vaatekaapissa.

Portugalin reissun jälkeen podimme hiukan valokuvaus-ähkyä ja viime viikkojen kuvaussaldo on jäänyt laihaksi. Tässä kuitenkin kuva Pinskusta katsomassa Pekingin olympialaisia. Kuva piti ottaa, sillä Pinskun äidistä on vastaava kuva vuodelta -80, liki Pinjan ikäisenä katsomassa Moskovan olympialaisia.

Pinjan ja Heikin maanantaitreffit palasivat kesätauolta ja alku sujui totuttelun merkeissä. Nyt onkin sitten Heikin vuoro pelätä yli-innokasta Justiinaa. Enimmäkseen nämä huvittavat farkkupeppuiset tenavat seistä töröttivät lasipöytää vasten ja huojuivat kuin baaritiskillä pilkun aikaan.