perjantai 20. maaliskuuta 2009

Puolitoista vuotta ja vihuliainen vesirokko!

Pinja saavutti tällä viikolla puolentoista vuoden rajapyykin. Olemme kovasti pohtineet koska puolikkaita vuosia lakataan laskemasta ja mainitaan vain kokonaiset vuodet. Lapset ovat usein 2,5 vuotta ja 4,5 vuotta, mutta eivät enää 13,5 vuotta. Paras arvaus on, että joskus koulun alkaessa tämä muuttuu, ehkä siksi että samana vuonna syntyneet vedetään silloin samaan nippuun. Muistin virkistämiseksi kerron, että vuosi sitten puolivuotispäivänään Pinsku kääntyi selältä mahalle ensimmäisen kerran. Nyt tuskin edes muistan sitä aikaa kun lapsi löytyi sieltä, minne sen 30 sekuntia sitten jätti....
Puolitoistavuotispäivä koitti surkuhupaisissa tunnelmissa: Pinjalle pamahti vesirokko, tuo lastentautien viimeinen dinosaurus. Sunnuntaina löysimme tyttösestä neljä täplää, maanantaina hiukan enemmän, tiistaina taas enemmän ja keskiviikkona Pinsku kukoisti useamman kymmenen vesikellon voimalla. Ikävintä oli että pahin näppyläkeskittymä osui jalkoväliin, missä vaippa sitä tietenkin hautoi. Nyt olemme kuitenkin voiton puolella ja vesikellot ovat vaihtuneet kuiviin kivuttomiin rupiin. Vesirokkoepisodi oli kyllä onni onnettomuudessa monin tavoin: Pinja sairasti taudin juuri sopivasti siten, että huomenna pääsemme matkaamaan kohti Pyhätunturia ja hiihtolomaa. Jos tauti olisi puhjennut parikin päivää myöhemmin olisimme joutuneet unohtamaan koko jutun. Toisaalta, huono tuuri oli sikäli, että Pinja on edelleen päiväkotiryhmänsä ainoa tautitapaus (toistaiseksi!) vaikka vesirokkoa onkin ollut paljon liikkeellä. Mutta taas toisaalta vesirokko jäi suht miedoksi taudiksi kun sen näin nuorena sairasti: Pinsku oikeastaan itkeskeli kutinaansa vain yhden yön ja kuumetta hänellä ei ollut nimeksikään.
Tässä kuva keskiviikolta pikku potilaasta isin tekemässä kampauksessa. Pinsku näyttää hieman aprikoivalta; lieneekö syynä epätyydyttävä kampaus vai outo pilkullisuus ihossa?



Ja tässä perjantai-illan huumaa ja tytön rokkitähden elkeet isiltä kähveltämien aurinkolasien suojassa.


Kotona oloa meille on siis tällä viikolla kertynyt kuin kotiäidille ja -isälle konsanaan. Onneksi Pinja on nykyään innokas apulainen kodin askareissa ja touhuissa. Aiemmin Pinjasta oli kotitöissä enemmän haittaa kuin hyötyä, nykyään hänestä ei oikeastaan ole haittaa eikä hyötyä. Ehkä pian koittaa aika jolloin Pinjasta on enemmän hyötyä kuin haittaa. Suosikkikotitöitä neidille taitavat olla kukkien kastelu ja pesukoneen täyttäminen ja käynnistäminen. Pinsku ei tosin pyykkejä paljon lajittele, tummat ja vaaleat menevät ihan sekaisin, joten äidin apua vielä tarvitaan.
Pinjan koti-olomuotoon kuuluu nykyään myös reppu selässä ja kumisaappaat jalassa tepastelu. Kumisaappaat lausutaan kutakuinkin "pupipaappaa" ja reppu on tietenkin "peppu". Välillä täytyy myös päästä tekemään "pupepeippaa" eli kuperkeikka. Äitiä tämä puheen p-voittoisuus hiukan hämmästyttää, mutta toisaalta se helpottaa Pinskun ymmärtämistä: sanoista vain r- ja s-kirjaimet pois ja muut konsonantit korvataan p:llä. Reppuinnostuksen Pinja on hankkinut päiväkodista, missä isommat lapset laittavat reput selkään ja "retkeilevät". Pinja tosin laittaa repun selkään ja menee peilailemaan itseään eteiseen. Mitähän tästäkin nyt voisi päätellä? Tässä kuva kissaa silittävästä reppuselkäisestä tytöstä. Kylläpä pienenpieni reppu voikin näyttää suurensuurelta!

Heppu-termiä viljellään edelleen, vaikkakin aika paljon harvemmin, sillä Pinja osaa myös sanoa "toinen". Puhetta tulee kaikenkaikkiaan niin valtavasti, että Pinsku oikeastaan vaikenee vain nukkumisen ajaksi. Substantiivivoittoiseen sanastoon on tullut paljon verbejä kuten avaa, menee ja tykkää. Käyttökelpoisin niistä on kuitenkin yleisverbi "Anna!".
Uhmaa on edelleen ja paljon. Vaikeimpia ovat oikeastaan siirtymätilanteet kun jokin kiva tekeminen kuten saippuakuplien puhaltelu tai piirtäminen pitää lopettaa. Silloin kyllä neiti makaa maassa kaarella huutaen ja potkien. Samoin Pinja ei hyväksy sitä että kaikkialla ei voi itsenäisesti tepastella vaan että automarketin lauantairuuhkassa on yksinkertaisesti parempi, että vaahtosammuttimen kokoiset taaperot istuvat kärryissä. Välillä äiti harkitsee "Äiti on vähän väsynyt"- ja "Aina saa hävetä ja kärsiä"-aiheisten t-paitojen hankkimista, mutta enimmäkseen Pinjan tahtokohtaukset saa vielä rauhoitettua suht nopeasti kun keksii neidille jotain kiinnostavaa tekemistä.
Viimeisintä huippumuotia Hiirologiassa ovat olleet pompulat ja pinnit. Kovin erinäköisen ison tytön meidän vauvelista saa vain hiukan kampausta värkkäämällä.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Vastarannan kiiski

Elämä Pinjan kanssa alkaa päivä päivältä muuttua enemmän kasvattamiseksi kuin hoitamiseksi. Ei- ja en-sanojen lisäksi "tää on mun"-fraasia viljellään ahkerasti.

Isän synttäriviikonloppuna jouduimme myös ensimmäiseen väittelyyn. Pinjan päiväkodissa oli Oda-tytön synttärit ja siellä laulettiin "Paljon Onnea, Oda, paljon onnea vaan". Siitä lähtien Pinja on laulellut "Paljo onnee Oda" kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Viikonloppuna käytiin siis seuraava keskustelu:
Äiti: Kuules Pinja. Nyt kun on isin synttärit niin me lauletaan "paljon onnea"-laulu. Lauletaan sillai että "paljon onnea isi, paljon onnea vaan"
Pinja: Paljo onnee Oda!
Äiti: Ei, ei! Paljon onnea isi! Yleensä lauluissa on kyllä kiinteät sanat, mutta tässä laulussa vaihdetaan se Oda-sana johonkin muuhun nimeen. Ei me nyt voida aina Odalle laulaa. Paljon onnea isi!
Pinja: Paljo onnee Oda!
Äiti: ISI!
Pinja: ODA!
Äiti: ISI!
Pinja: ODA!
...ja sama jatkui vaikka kuinka kauan.

"Paljo onnee" -fraasin sisältö ei ehkä ihan ole Pinjalla hallussa, mutta hän luo tahattoman koomisia tilanteita sillä. Tässä esimerkki:

Äiti purkaa kauppakassia ja tuskailee syöttötuolissaan istuvalle Pinjalle: Voi ei, äiti unohti ostaa kaupasta sitä jugurttia!
Pinja: Paljo onnee vaan....