Pieni ja hento ote

Jo tämän blogin perustamisen aikoihin päätin, että kun tuleva vauveli alkaa tarttua, blogiin tulee postaus otsikolla "Pieni ja hento ote". Ihan vain kunnianosoituksena Dave Lindholmin hienolle biisille.

Pieni ja hento ote on siis varmasti totta, Pinja tarttuu asioihin. Siitä seuraa hellyttäviä tilanteita, kuten aidolta näyttävää nallen halailua ja isän sormen nappaamista. Lisäksi käsiä pitää työntää myös lakkaamatta suuhun ja jatkuvasti imeskelystä alkaa jo ihokin kärsiä. Pinja treenaa kädentaitojaan lakkaamatta ja tiedossa on siis uusia haasteita perhe-elämään. Yksi suosituimmista kysymyksistähän on ollut, miten Pinja ja kissavanhuksemme Lyyli ovat tulleet toimeen. Kaikkiaan yhteiselo on sujunut todella hienosti. Kun Pinja tuotiin sairaalasta kotiin, Lyyli reagoi asiaan hyvin lyylimäisesti: nuuskaisi vauvaa ja muutti alakertaan. Ilmeisen rasittavan kaverin olimme tuoneet hänelle. Nyt tilanne on normalisoitunut, Pinsku ei edelleenkään Lyyliä kiinnosta, mutta Lyyli sentään on palannut meidän sänkyyn nukkumaan. Myöskin Pinjan tavarat kuten pinnasängyn, turvakaukalon ja vaunut Lyyli on jättänyt suosiolla rauhaan. Tämä ei kuitenkaan koske leluja, sillä Lyyli rakastaa kaikenlaista kilisevää ja rapisevaa härpäkettä.

Todennäköisesti Pinjan "pieni ja hento ote" on piakkoin Lyylin turkissa ja siitä voi seurata "tiukka ja vihainen räppäisy". Pinjan ja Lyylin yhteiselo siis sujuu edelleen vain valvotusti. Toisaalta pohdin, miten kissan saisi joskus tulevaisuudessa raapaisemaan Pinjaa valvotuissa ja kontrolloiduissa olosuhteissa. Siis ei liian kovaa ja vaarallisesti, mutta sillä tavalla että Pinja tajuaisi, että Lyylille kannattaa suoda omaa rauhaa.

Tässä Pinja tutkiskelee pehmokirjaansa, huomaa käsien taidokas asento. Muodikas sisäpäähine johtuu Pinjan päänahan karstasta, jota poistetaan hautomalla päänahkaa vauvaöljyssä pipon alla.


Tässä puolestaan Pinsku halailee söpösti nallea


Ja tässä Lyyli-kissa tutkii leluja

Ja taas neuvolassa

Pinja kävi taas tänään neuvolassa, painoa edellisviikosta oli tullut 130 grammaa ja pituutta melkein sentti. Lääkäri laittoi kyselyn Pinskun painosta Jorviin, mahdollisesti saamme lähetteen sinne lisätutkimuksiin.
Muuten Pinjamme oli aivan uskomattomassa vedossa neuvolassa. Jokainen vastaantulija sai aikaan ison hymyn ja hihkumisen ja lääkärin luona Pinja makoili mahallaan pää terhakkaasti pystyssä ja kaksi kertaa teki jonkun kierrevoltin tapaisen käännöksen mahalta selälleen. Lopuksi Pinsku nappasi vielä näppärästi lääkärin kaulakorusta kiinni, joten jälkeäkään aliravitusta, flegmaattisesta vauvasta ei näkynyt. Jatkuva hekottelu vaihtui raivoisaan itkuun vain kun ensimmäinen rokotus tökkäistiin tytön reiteen. Pinja on loukkaantuja luonteeltaan ja hänestä oli törkeää, että kesken jokeltelun sillä tavalla salakavalasti pistettiin.

On muuten koomista yrittää puhua vauvan iltaitkuisuudesta ja iltahepuleista kun kyseinen vauva makaa neuvolanpöydällä ja nauraa katketakseen kattolampuille. Että ei äiti ole tullut hulluksi, kyllä tämä vauva on iltaisin itkuinen, uskokaa vaan!

Pinjan viikkokausien käsien tuijottelu ja imeskely alkaa myös tuottaa hedelmää. Käsillä tavoitellaan selvästi esineitä ja pienellä avustuksella jo niihin tartutaan. Sunnuntaina Pinsku heilutti hetken jo helistintä. Jokeltelusta on myös tullut aika konsonanttivoittoista. Ptrrrr on suosituin sana ja se tietysti tulee kauhean kuolakuplaparven kanssa. Eilen nukuttaminen meidän sängyssä kesti melko kauan ja Pinja oli imeskellyt kätensä jo niin moneen kertaan ja sanonut pttrrr, että Ollin puoli sängystä oli ihan kuolassa. Toinen suosikkiääne on grrhMMM-hihkaisu. Pinjalla olisi siis nyt hyvät valmiudet oppia puolaa, jossa neljän konsonantin yhdistelmät ovat suosittuja. Ennen kuin suomen kieli alkaa sujua, Pinsku joutuu ostamaan muutaman vokaalin.

Joulukorttien lähetysrumban takia Pinja on tapaillut tällä viikolla kavereitaan lähi-Shellillä, jonka yhteydessä on posti. Vilho, Sami ja Pinja ovat nukkunut vaunuissa kun äidit ovat Shellin pihassa vaihtaneet kuulumisia. Pikkukaupungin asukkina tunnen ihanaa nostalgiaa Shell-treffeistä ja harkitsen karvanoppien ostoa Pinjan vaunuihin.
Varhimon perheen jouluvalmisteluja on muilta osin hidastanut minun kynsivallintulehdus. Yli 200 metrin kävely saa minut kovin äreäksi, joten läheltä piti ettei sieltä lähi-Shelliltä osteta koko suvun joululahjoja. Onneksi vaiva on nyt parenemaan päin ja ehkä varpaan amputoimiselta vältytään.

Viikon luontoääni

Pinjalla on lintubongareita suvussa. Yllätys kuitenkin on, että Pinsku päätti aloittaa bongausharrastuksen sieltä lintupuolelta eikä bongaajapuolelta. Vai mitä sanotte tästä pöllöimitaatiosta, onkohan kyseessä Asio otus vai joku muu pöllö? Mene ja tiedä. Tämä pöllö ääntelee enimmäkseen päivisin, mutta eilen myös kymmenen aikoihin kuului huhuilua, vaikka oli jo selvästi pikkupöllön nukkumaanmenoaika.

Mallikoulu 2027 -kandidaatti vai syytä huoleen?

Tänään kävimme taas neuvolassa. Ja neuvolassa käyntiä on luvassa jatkossakin. Pinjamme nimittäin ei pulskistu toivotulla tavalla, painoa tänään oli 5730 g, pituutta 63,3 cm ja pipo tottelee kokoa 43 cm. Painokäyrältä putoaminen siis jatkuu, mutta pituutta tulee oikein mallikkaasti. Nyt sitten selvitellään pyrkiikö Pinsku mitoillaan vain missikisoihin vai onko suolistossa jokin imeytymishäiriö tai allergia. Äiti jatkaa maitoproteiinitonta diettiä (ja on aivan totaalikypsynyt siihen) vaikka vieläkään ei oikein tiedetä onko lehmänmaito Pinjan oireiden syy.
Fysikaalisessa mielessä meidän perheessä läski siis katoaa johonkin. Äiti laihtuu kun Pinja syö, mutta Pinja ei liho?!?! Luulisi, että Painonvartijat kiinnostuisivat tästä kilokaloreiden katoamisesta avaruuteen.
Paljon tuli neuvolassa pähkäiltyä Pinjan elämää ja muuten se tuntuu olevan mallillaan. Tyttö kuitenkin vetelee 2-3 tunnin päikkäreitä ja öisin voi nukkua 7 tuntiakin putkeen, eli silloin ei nälkä tunnu vaivaavan. Lisäksi neiti touhottaa, huitoo, viuhtoo, naureskelee ja jokeltelee koko hereilläoloaikansa (ja joskus unissaankin), joten kovin nälkään nääntyneeltä ei Pinja silloinkaan vaikuta. Ja pikku viuhtojamme energiankulutus on varmasti melkoinen. Illalla totesimme myös, että Pinskun vanhemmat ovat molemmat nopean metabolian ihmisiä (tämän lauseen takaa löytyy vanhempien pitkä keskustelu normaalista kakkaustiheydestä, jota ei varmaan tarvitse tässä sen enempää referoida).
Summa summarun, Pinjan painonnousun kehittymistä seurataan varmasti tässä blogissa jatkossakin.

Huomiselle luvassa olleet leikkitreffit Lotan ja pikku-Iiriksen kanssa peruuntuivat kun Iirikselle nousi kuume. Tämän yllättävän aikataulunmuutoksen seurauksena meidän perheeseen saatetaan tällä viikolla ostaa ensimmäiset joululahjat.

Minilomailua ja muita kuulumisia

Itsenäisyyspäivästä eteenpäin olemme viettäneet minilomaa, joka nyt siis kääntyi taas arjeksi. Miniloma sujui ihan kotosalla, mutta saimme sentään olla yhdessä koko perheen voimin. Perjantai-iltana Pinja oli myös ekaa kertaa isovanhempien hoidossa, kun vanhemmat olivat Bryan Adamsin konsertissa. Kotiin palatessamme Pinja oli rauhallinen ja hyvinvoivan näköinen, joskin edelleen hereillä. Isovanhemmat toimittivat illasta lyhyen ja ytimekkään raportin, ihan hyvin kuulemma oli mennyt, vaikka uskon kyllä, että Pinsku oli myös hiukan huutokonsertoinut (koska tekee niin joka ilta). Tosin Bryan Adamsin äänentoistokamat olivat sen verran vahvat, että Pinskun huuto ei LänsiAuto-Areenalle kuulunut. Vanhemmat nauttivat suuresti illasta ja loistavasta konsertista, etenkin kun Pinjakin oli viihtynyt hoitolapsena.
Uusista taidoista voisi melkeinpä listata tähän jo nauramisen. Ja mikäpäs muu ekat hekotukset sai aikaan kuin kainaloiden kutittelu. Eli äiti työntää naamansa Pinskun kainaloon ja pöristää suullaan. Pitkään tämä leikki oli likipitäen liian jännää Pinjalle ja suunpielet kääntyivät enemmänkin alas- kuin ylöspäin, mutta nyt leikki on muuttunut pelottavasta hauskaksi. Pinjan nauru on hyvin sellainen tyttömäinen kikatus.
Toinen uusi taito on synkronoitu jalkojen nosto ja ns. "kaatoliike". Pinja siis onnistuu jo välillä nostamaan jalat yhtäaikaa pystyyn ja keikauttamaan itsensä selältään kyljelle. Yleensä tässä liikkeessä on vielä hiukan tuuriakin mukana, mutta silloin kun se onnistuu, liike näyttää pätevältä yritykseltä kääntyä selältä vatsalle.
Vatsallaan olemista treenaillaan edelleen, mutta vatsalla viihtymisen esteenä on yllättäen Pinjan kunnianhimoinen asenne liikkumiseen. Pinjalle ei nimittäin riitä, että päätä nostetaan pikkuisen vaan vatsallaan ollessakin pitäisi nähdä ikkunasta ulos ja kattolamputkin ja jaloilla potkutellaan siihen malliin että kontatakin jo haluttaisi. Tuollainen tirpulahan väsyy siinä nopeasti ja sitten tulee kiukku. Ja onneksi silloin myös saapuu äiti, joka pelastaa kunnianhimoisen mönkijän takaisin selälleen.
Pinja on jo muuten helppo ja hauska nuori neiti, mutta yöunille meno vielä takkuaa. Viime yönä huutoon kyllästyneet vanhemmat nukuttivat Pinskun vaunuihin (joskin sisälle). Sieltä nukkuva tyttö sitten siirrettiin pinnasänkyyn. Äiti harkitsee keinutassujen ostamista pinnasänkyyn, olkoon se sitten myönnytys lastenhoitoperiaatteista, sillä Pinsku ei edelleenkään tuttia suostu syömään, niin heijaus on se ainoa rauhoittelukeino. Toisaalta vaunuihin nukuttamisessa on puolensakin; vaunuja voi heijata sohvalta käsin tv:tä katsellen. Koska tänään tulee Maikkarin leffana Medusan isku, taitaa Pinsku löytyä vaunuista ensikin yönä.
Tässä lisää joulukuvia Ö-mapista.

Sosiaalista elämää

Tämä Hiirologinen lokero nauttii yllättävän laajaa kiinnostusta, joten raportointitiheyttä täytyy nyt ylläpitää. Pinjalle nimittäin sattuu ja tapahtuu.

Viime viikko sujui puuhakkaissa merkeissä. Pinja on tehnyt tuttavuutta taloyhtiömme muiden pikkuisten kanssa. Melkein vuoden sisään taloyhtiöömme on nimittäin syntynyt neljä vauvaa, joten vauvakavereita riittää. Äidinkin on hyvä tutustua naapureihin, jotta neljän vuoden päästä äitien on sitten luontevampaa selvitellä hiekkalaatikolla että kuka puri ketä ensin ja miksi.
Lisäksi viime viikolla kävin näyttämässä Pinjaa työkavereille ja perjantai-illan olimme glögillä Ninni-kummitädin luona ja lauantaina Pinjan isoukin 85-vuotispäivillä. Pinja oli molempien kemujen itsestäänselvä keskipiste. Tytölle taitaa syntyä epärealistinen kuva maailmasta kun 20 ihmisen jakamaton huomio on Pinjalle aivan normaalia.

Pinja alkaa osoittaa taipumusta vuorokausirytmiin. Päiväunille nukuttaminen on helpottunut kun Pinja on tajunnut vaunuissa nukkumisen ihanuuden. Onneksi sentään neiti nukkuu myös paikallaan olevissa vaunuissa, sillä muuten äiti olisi ensi kesänä olympiakunnossa. No, eihän sekään tavallaan olisi huono vaihtoehto.
Uusista "taidoista" voisi mainita yhä kasvava kiinnostus omaan nyrkkiin. Nyrkin zoomailu vie Pinjalta välillä silmätkin kieroon. Välillä nyrkki myös muksahtaa silmään ja siitäkös huuto syntyy. Lisäksi ääntelyihin on tullut uusia äänteitä oi ja prr vanhojen höy ja mhyh lisäksi. Neiti myös alkaa ymmärtää lelujen päälle ja etenkin soivat pehmolelut ja sängyn päällä roikkuva kalamobile saa hyväksyvää juttelua osakseen.
Kuluneella viikolla me vanhemmat yritimme myös kuvata Pinjaa joulukortteja varten. Kortteihin päätyi hiukan konservatiivisempi kuva, mutta tässä hauska otos jossa näyttää että pikkutonttu on nauttinut muutaman glögin liikaa.

Pikku opiskelija

Rohkea rokan syö! Koska kotiinkaan ei voi linnoittautua, täytyy vauvan kanssa rohkeasti lähteä ulkomaailmaan. Vaikka vauvan (etenkin Pinjan) kanssa aikataulu/nälkä/väsymys/kakkakatastrofit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Eilispäivä oli vielä helppo, kävimme vauvaklubilla naapurin Tuire-äidin ja Elsa-vauvan kanssa ja sitten vielä neuvolassa. Äidin aikatauluoptimointi meni nappiin ja Pinsku heräsi just sopivasti vauvaklubin alkaessa. Neuvolassa tosin sitten iski väsymys ja kiukku. Mutta siitäkin selvittiin ja Pinjuskan uudet mitat ovat 60,8 cm ja 5560 g. Siro neiti siis.
Tänään vuorossa olikin äidin lopputyöntekijän Hannan lopputyöseminaari ammattikorkeakoulu Stadiassa. Stadiassa ei vauvat ilmeisesti ole niin arkinen näky kuin yliopistolla, vaan keräsimme Pinjan kanssa runsaasti katseita. Pinja oli hereillä koko ajan ja tirkisteli hiirenhiljaa matkarattaistaan äitiä kun Hanna esiintyi. Ehkä matkarattaiden taukoamaton heijaus auttoi asiaa, mutta äiti sai siis rauhassa seurata seminaarin loppuun, kommentoida Hannan esitystä ja vielä käytyä kaffellakin. Hyvä Pinja, täytit jo kahden kuukauden iässä korkeakouluopiskelun vaatimukset helposti: 1)olit hereillä luennolla 2)olit hiljaa luennolla 3) et turhia kysellyt luennolla, se ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin 4)muistit kahvitella. Äiti oli pakahtua ylpeydestä!

Vaaleanpunainen invaasio

Tyttövauvan syntymän myötä kaikki muuttui yhtäkkiä vaaleanpunaiseksi. Vaikka vanhemmat eivät tähän erityisesti kannustaneet (mutta eivät toisaalta estelleetkään), saadut lahjat ovat olleet voittopuolisesti pinkkejä. Poikkeuksena äidin kavereista Lotta ja Julia, jotka totesivat, että pienen tytön äidille siniset ja valkoiset vaatteet voivat olla tervetullutta hermolepoa. Vaaleanpunaista vaatetta tulvi myös Ollin pomolta Miialta, kun Miian Minea-tytön garderobi annettiin Pinjalle kierrätykseen. Kovin isku oli kuitenkin nähdä 7-vuotiaan Minean huone, joka näytti siltä kuin Linnanmäen hattarakone olisi räjähtänyt siellä. Täytyy alkaa henkisesti valmistautua siihen, että nykyinen työhuoneemmekin on parin vuoden päästä kuin hattarakoneesta tullut. Tai sitten ei. Jos isän Blues-fanius periytyy, voihan huone olla tummansininenkin.
Vielä kuitenkin äiti vetää Pinjalle päälle mitä haluaa ja tässä onkin kuvia isänpäivän isä-tytär-hetkestä ja Pinjan nyrkinnielemisharjoituksista.





Uusia taitojakin on opittu. Jokelteluun tulee uusia äänteitä lähes joka toinen päivä ja päiväkitinät ovat vähentyneet ainakin puoleen. Lisäksi pää kääntyy ketterästi jo puolelta toiselle, eikä retkota sivussa kuten ennen. Samoin nyrkki alkaa löytyä ja sen imeskelystä kuuluva lussutus piinaa äitiä etenkin yöaikaan.

Pinja latinaksi

Hehee, nörttiäiti iskee! Tyttäremme nimen saa kokonaisuudessa käännettyä latinaksi: Pinus pinea Carex Aurora. Jos tuolla Pinjasta ei tule tiedenaista niin ei sitten millään!

Pinja Sara Aurora

Vihdoin tähän pystyynkuolleeseen blogiin saadaan päivitystä. Ristiäiset pidettiin eilen talvisessa säässä ja Hiiro-Hipsustamme tuli Pinja Sara Aurora. Neiti käyttäytyi kuin enkeli, varsinainen seurapiiriprinsessahan hän on aina ollut. Pinja nukkui viime hetkille ennen kasteen alkua ja kasteen aikana oli Antti-kummisedän sylissä ja ilveili siitä Ninni-kummitädille. Iso leveä hymy nähtiin Pinjan kasvoilla kun pappi valutti ihan reilusti vettä Pinjan päähän; vesipetomme taisi toivoa että tässä päästään vielä kylpyyn!
Uskomatonta tosiaan miten tyttö nauttii huomiosta. Vieraita oli yli parikymmentä ja vaikka koko porukka veisasi virsiä korvan juuressa niin se ei paljon neitiä hetkauttanut.
Pinja sai melkoisen kasan myös ihania lahjoja: mm. kummilusikan, medaljongin, hopealusikoita, rahasarjan, kakkulapion, sydänkaulakorun, helmet, pari kirjaa, muumiastiaston ja Marimekon pikkurepun. Lisäksi ruokatarjoilu oli mahtava. Liikuttavinta koko tapahtumassa äidin mielestä oli kuitenkin se, miten suurella ihastuksella kaikki vieraat suhtautuivat Pinjaan ja sylissäpitäjiä oli ihan jonoksi asti.
Nimen taustasta voin sen verran paljastaa, että Pinjan äidin valinta oli nimi Pinja (sopii biologiäidin tyttärelle ja on luonteva jatke suvussa oleville Hilja- ja Anja-nimille) ja isä valitsi nimen Sara (jota äiti ei halunnut etunimeksi sillä sukunimeen yhdistettynä se olisi melkoinen paketti r-kirjaimia). Aurora sen sijaan oli yhdessä sovittu kolmas nimi jo ajat sitten ja Sara Aurora on hiukan kuin valon sarastus tai auringon sarastus.
Nyt Pinjamme vetelee sikeitä vaunuissa kirpeässä talvisäässä. Juhliminen vaatii veronsa:).

Lastenlaulut uusiksi

Hipsulle tulee herkästi laulettua, vaikka oma lauluääni ei olekaan kaksinen. Hipsu ei turhia arvostele lauluääntä eikä lauluvalintoja. Harmi vaan että omasta lapsuudesta on niin kauan, että lastenlaulut ovat päässeet unohtumaan. No, vanhat laulut kaipaavatkin päivitystä, vai mitä sanotte tästä Hipsun isän spontaanista uudesta säkeistöstä "Vaarilla on saari" -lauluun:

"Hipsulla on äiti, se oma äiti on
Hipsulla on äiti, se oma äiti on,
Oi voi äitejä, toisilla on kaksi äitiä,
mutta meidän Hipsulla vain yksi äiti on"

Eli jos jollain Hipsun kaverilla on tulevaisuudessa kaksi äitiä, ei voi väittää, etteikö me oltais asiasta puhuttu.....

Kotielämän opettelua

Hiiro, nykyään paremmin tunnettu Hipsuna, on jo kolme viikkoa ja yksi päivää "vanha". Neidillä on posket kyllä pyöristyneet ja pituuttakin on tullut lisää eli ilmeisesti jatkuva imettäminen tekee tehtävänsä. Tämä on jo toinen viikko kun ollaan Hipsun kanssa kaksistaan ja täytyy kyllä sanoa, että päivät ovat kovin erilaisia: välillä Hipsu nukkuu koko päivän ja välillä ei taas ollenkaan. Yöt onneksi menevät aikalailla saman kaavan mukaan: eka unipätkä neljä tuntia, sitten vaipanvaihto ja syöttö, sitten kolmen tunnin unipätkä ja syöttö ja aamusta vielä muutaman tunnin unipätkä. Vauvan nukkuminen on loputonta ähinää ja murinaa, joten äiti on turvautunut hollantilaisista opiskelija-asuntoloista opittuun kikkaan: yhteen korvatulppaan. Yksi korvatulppa (ja siis tyyny toisella korvalla) suodattaa isoimmat ähinät pois, mutta kun Hipsulla on tosi hätä, huuto kyllä kuuluu korvatulpan läpi.
Kärrylenkeilläkin on käyty on ainakin joka toinen päivä, kun autolla ei vielä oikein päästä mihinkään (vielä kolme viikkoa kantokieltoa, puuh!). Lastenvaunut on kyllä ihme peli, siellä nukuttaa aina. Tosin äiti pukee Hipsua niin perusteellisesti,että Hipsu pärjäis kyllä vaunulenkillä Grönlannin ympäri.
Kaikenkaikkiaan Hipsu on hyvä perusvauva. Temperamenttia löytyy: esimerkiksi eilen Hipsu osui tuolinreunaan jalkoja ojentaessaan ja vaikka ei itseään satuttanutkaan, ilmoille pääsi niin loukkaantunut itku että äidillä oli naurussa pitelemistä. Toisaalta Hipsu ei juuri pidä tuntien huutokonsertteja ja yleensä itkulle löytyy ennen pitkää syy ja ratkaisu.
Tässä vielä Hipsun kuva viime viikolta kylvyssä ja kylvyn jälkeen.

Kotona ollaan!

Viime perjantaina pääsimme Hipsun kanssa sairaalasta kotiin, viidentenä sairaalapäivänä. Hipsu näytti ihan eri ihmiseltä omissa vaatteissaan verrattuna sairaalakamppeisiin. Biologi-äiti puki tytön heti hirveksi:)!
Ensi töikseen Hipsu lähti juhlimaan, sillä lauantaina oli ukin 55-vuotispäivät. Vieraskorea tyttömme näytti parhaat puoleensa ja nukkui tyynesti koko juhlien ajan, vaikka sähköpiano pauhasi vieressä. Isälle sitten kiukuteltiinkin koko yö:).
Painonlaskun kanssa oli sairaalassa ongelmia, mutta tänään neuvolassa tytön mitat olivat 4100g ja 53,5 cm eli paino oli taas nousussa ja tuo pituuskin taisi alunperin olla enemmän kuin mitattiin.
Äiti on vielä leikkauksen jälkeen hiukan rähjäinen ja turvonnut ja pahoillaan siitä että Hipsu ei pääse leikkaushaavan takia viettämään niin paljon aikaa sylissä kuin mahdollista, mutta muuten alkaa homma sujua mukavasti.
Kuvassa Hipsu pakenee sairaalasta ja ryhtyy viiden Helsingissä vietetyn päivän jälkeen vihdoin espoolaiseksi!

Hiiro is here

Hiiro on siis syntynyt! Tyttäremme näki ensi kerran maanantaina 17.9.2007 klo 12.13 Naistenklinikan kirkkaat leikkaussalivalot. Tyttö oli vallan kookas, 4320 g ja 51 cm ja heti syntymän ja pikaisen pesun jälkeen Hiiro käärittiin kapaloon ja annettiin isän syliin siristelemään silmiään kirkkaissa valoissa. Vaikka keisarinleikkaus oli yllättävän rankka kokemus, oli vauvan näkeminen ensi kertaa aivan uskomattoman hieno tunne ja äitiä ainakin itketti tosi rankasti kaiken sen odottamisen, jännittämisen ja pelkäämisenkin jälkeen. Hiiro vietti ekat tuntinsa isänsä paidan alla kenguruhoidossa ihokontaktissa kun minä olin tikattavana ja heräämössä. Puoli neljän aikaan äitikin pääsi sitten osastolle Hiiroa halailemaan. Hiiro oli niin tyttömäisen ja suloisen näköinen että uudeksi lempinimeksi tytölle vakiintui hiukan naisellisempi Hipsu. Isänsä näköinen tyttö on, etenkin leuasta, mutta ehkä tuossa nenässä on hiukan minuakin ja tuollainen paksu tumma tukka minullakin oli syntyessään.
Kuvassa Hipsu kuuden tunnin ikäisenä isänsä sylissä.

Viimeiset odotuspäivät

Sektion läheneminen hermostuttaa. Vielä olisi aikaa tehdä ne asiat joita ajatteli tekevänsä ennen vauvan syntymää. Mutta yllättäen sitä päätyy vaan pyörimään tyhmänä ympäri asuntoa. Pian minulla on vauva ja kipeä sektiohaava. Vauva varmaan pelottaa noista kahdesta enemmän:).

Raskausajan päättyminen tietää eroonpääsemistä vessassa ramppaamisesta, turvotuksesta, kipeistä polvista, vaappuvasta kävelytyylistä, närästyksestä ja toivottomasta kankeudesta ja hitaasta tavasta edetä. Viimeistään sitten kun synnytyksestä on toivuttu. Lisäksi hinku nähdä vauva ja päästä tutustumaan tuohon uuteen perheenjäseneen on jo kova.
Toisaalta mahan sisäpuolella vauva ei itke ja syö samaa ruokaa kuin itsekin syöt. Päivät on ollut helppo viettää haluamallaan tavalla, tv:tä katsellen tai kavereiden kanssa kahvitellen, ihan oman aikataulunsa mukaisesti. Mahaa on myös mukava silitellä ja sen kanssa on hauska seurustella ja seurata vauvan pieniä potkuja ja möngerrystä. Lisäksi ulkopuolinen painostus hyvään äitiyteen ei raskausaikana ole ollut kovin rankkaa, on riittänyt että ei juo, ei tupakoi ja varoo listeriaa ja kissanhiekkalaatikon tyhjennystä. Pian ohjeita satelee oikealta ja vasemmalta koskien kestovaippoja, imetystä, unirytmiä ja kunnallista päivähoitoa.

Seuraavan kerran tänne sitten jo tulee toivottavasti iloiset vauvauutiset ja positiivinen synnytyskokemus. Kuvassa vielä maha synnytyspäivänä.

Hiiron yllättävä käänne

Tämä päivä kuluikin sitten yllättäen Naistenklinikalla. Eilen neuvolassa arveltiin, että Hiiro voisi olla kääntynyt perätilaan ja sain lähetteen täksi päiväksi sairaalaan. Eilenillalla vauva myös väänteli sen verran vaikeasti, että se taisi itsekin tajuta että nyt tuli valittua väärä suunta ulospyrkimistä ajatellen. Tänä aamuna sitten ultrassa todettiin että Hiiro on kuin onkin perätilassa, mutta ulkokäännöstä päätettiin silti yrittää, vaikka tässä vaiheessa raskautta (39 viikkoa ja 1 päivä) onnistumisen mahdollisuus on heikko. Ulkokäännös oli jokseenkin epämiellyttävä, joskaan ei kivulias kokemus. Jonkin verran Hiiroa saatiin käännettyä, mutta ei kuitenkaan siten, että peppu olisi kääntynyt ylöspäin. Kun kokoarviokin oli jo 4,2 kiloa, varattiin meille sitten maanantaiksi sektioaika.
Pettymys sektioon joutumisesta oli minulle yllättävän suuri, vaikka mitään hienoa suunnitelmaa synnytyksen kulusta en ollutkaan tehnyt. Lisäksi toiveet perhehuoneesta tyssäsivät ainakin tähän. Tärkeintä kuitenkin on, että Hiiro saadaan turvallisesti maailmaan ja onneksi eivät sairaalassa edes ehdottanut ensisynnyttäjälle nelikiloisen lapsen perätilasynnytystä. Kätilö kuitenkin piristi sanomalla, että maanantaina te olette sitten isä ja äiti, ja hienolta se tuntuukin, kun muutenhan tätä odotusta voisi olla vielä kolme viikkoa jäljellä.
Ironista hommassa on se, että Hiiro on varmaan kuukauden killunut samassa asennossa pää alaspäin ja nyt hän sitten päätti pyörähtää ympäri. Jos lapsella ei isompanakaan ole suuntavaistoa, voimme vaan todeta, että se oli jo odotusaikana ennustettavissa. Suuntavaiston puutteesta johtuen lapsi voisi olla tyttö, mutta Olli väitti ultrassa nähneensä arveluttavia palloja Hiiron jalkovälissä (minä en enää jaksanut jalkoväliä siinä vaiheessa tutkia).
Jos Hiiro maanantaihin mennessä on vaihtanut uudestaan suuntaa ja on jälleen pää alaspäin, meidät ilmeisesti laitetaan takaisin kotiin odottamaan, mutta tässä vaiheessa siihen on ehkä turha luottaa. Sektioon siis mennään ja tukisukat sitä varten olen käynyt ostamassa.

Esittelykierros

Tässäpä jälleen surkea yritykseni alkaa pitämään blogia, vaikka edellisestä blogista sai jo todeta, että pitkäjänteisyys ei kuulu hyveisiini...
Tavoitteena kuitenkin olisi esitellä Hiiro-vauvamme odotuksen viime hetkiä ja vauvaelämää tutuille ja sukulaisille.

Hiiron laskettu aika on 19. syyskuuta, johon siis nyt on jäljellä kymmenen päivää. Ultraäänen perusteella Hiiroa on veikattu tytöksi, mutta totuuden tällä hetkellä tietää vain Hiiro itse. Olli-isä veikkaa vauvan sukupuoleksi tyttöä, minä puolestani poikaa, joten jompikumpi pääsee joka tapauksessa olemaan oikeassa.

Hiiron työnimeksi varmistui Hiiro monimutkaisen tapahtumaketjun seurauksena. Vappua edeltävänä viikkona (silloin raskautta oli kulunut n. 5 kuukautta) lomailin Ninnin ja Hannan kanssa Hampurissa ja onnistuin lukitsemaan itseni majapaikkamme vessaan ja kun vihdoin pääsin sieltä ulos, kommentoitiin asiaa "You're a hero", jolloin hero-sanasta jotenkin syntyi vauvalle nimeksi Hiiro. Kun oma kutsumanimeni kyseisissä ympyröissä on Hilppis (voi, älä kysy miksi....!) ja Saksassa vauvojen hellittelynimi on Mausi (=hiirulainen) oli Hiiro&Hilppis-yhdistelmä valmis. Hiirosta ei olla kehittämässä muunnosta lapsen oikeaksi nimeksi, mutta lempinimenä se istuu varmaan pitkään ja tiukasti.

Raskausaika on sujunut hyvin ja helposti. Hyvin pienistä vaivoista isoimpiin on kuulunut turvotus, joka on valitettavasti supistanut kenkävalikoimani pieneksi, ja närästys, jonka syynä näin loppuraskaudesta on ollut Hiiron veikeä tapa nojata ruokailun yhteydessä takapuolellaan kylkiluuhuni. Kaikkien kesälomasäitä kironneiden harmiksi voin sanoa, että tänä kesänä olin viileisiin säihin oikein tyytyväinen.



Tässä vielä mahakuva heinäkuun lopulta.