Kevään kuulumisia ja vähän hiihtolomaakin

Hupsista, jäikin tässä huhtikuu väliin ilman blogipostausta! Iso pahoittelu siitä Hiirologian kärsivällisille ystäville. Melkoista matalalentoa onkin huhtikuu ollut, mutta ennenkaikkea positiivisessa mielessä: visiittejä on tehty niin Pyhätunturille, Jyväskylään ja Hämeen suunnalle.

Lyhyt matkaraportti hiihtolomasta lienee paikallaan.

Matka Pyhälle alkoi lentomatkalla Rovaniemelle. Tämän episodin äiti pyyhkisi mielummin mielestään, joskin se on syöpynyt aivan liian syvälle muistiin. Lentokentän pitkät käytävät lietsoivat neidin melkoiseen juoksenteluhepuliin ja istuminen äidin sylissä etenkin nousujen ja laskujen aikana ei tullut kuuloonkaan. Koko kone sai siis kuunnella laskun ajan Pinskun "Anna pois"-kirkumista ja epätoivoisia yrityksiä paeta äidin sylistä. Lentomatkailu on Pinjan osalta siis lopetettu, kunnes järkeä on enemmän ja tahtoa vähemmän.

Muuten loma meni paremmin kuin hyvin. Mukana olivat siis Pinjan isovanhemmat ja Antin perhe eli Pinskun "serkkupuolet" (jaiks, mikä sana! Eikö Kielenhuolto voisi uudistaa ja päivittää uusperheiden sukulaisuussuhteiden sanastoa?). Viisi aikuista ja kolme lasta oli hyvä kombo hiihtolomalle: kaikki aikuiset pääsivät sopivassa suhteessa hiihtourheilemaan ja lastenvahdintaan. Pinja, Saana ja Leevi puhalsivat pääsääntöisesti hyvin yhteen ja leikit sujuivat.

Pinja kunnostautui Lapissa pyllymäen laskussa koko rahan edestä. Pulkka ja liukuri eivät paljon kiinnostaneet, mutta pyllymäki oli kivaa, siitäkin huolimatta että Pinja ei useinkaan jaksanut kiivetä mäen päälle, vaan hilasi itseään takapuolella tasaisella maalla.

Kävimme eräänä päivänä myös porofarmilla ihailemassa poroja. Mukana oli minun ja Pinskun lisäksi Antti sekä Leevi 4 v. ja Saana 2 v. Vaikka monessa perheessä on kolme lasta tällaisilla ikäeroilla, Antin ja minun harjaantumattomuus kyllä näkyi: sillä väliin kun autoimme Leeviä ja Saanaa ruokkimaan poroja, Pinja ryömi aidan ali poroaitaukseen. Onneksi Antti sai neidin kantapäästä sen verran kiinni että pikku poronhoitaja palautettiin aidan turvallisemmalle puolelle.

Eräs loman kohokohdista oli myös moottorikelkkasafari laavulle makkaranpaistoon. Pikkutytöt istuivat mummon kanssa reessä moottorikelkan vetämänä ja me muut pärtsäilimme moottorikelkalla. Pinja ihastui kypäräänsä niin ikihyviksi ettei suostunut ottamaan sitä pois edes makkaranpaiston ajaksi, vaikka kypärä oli niin painava että se keikautti neidin kumoon.

Tässä Pinja testaa lasten moottorikelkkaa, joskin vielä menee muutama vuosi ennen kuin sillä pääsee ajelemaan.

Lapin reissun jälkeen kevät koitti vihdoin Etelä-Suomeen ja vappua vietettiinkin kotona kavereita kestittäen. Aikuisväki pysyi hyvin hillityissä tunnelmissa, mutta Pinja riehui sitten senkin edestä, tienaten itselleen lisänimen "Pertsa". Eikös joka vappubileissä ole se "Pertsa", joka riehuu ja koheltaa ja lopulta sammuu yhdeksältä, ja sit muut sanoo aamulla "vitsi kun Pertsa oli sekaisin, ei kutsuta sitä enää ens vuonna"?


X-kromosomit tekevät tepposiaan, sillä Pinsku rakastaa hattuja ja kenkiä, etenkin jos niitä saa itse pukea. Tässä Pinja a.k.a Carrie Bradshaw testailee äidin kenkiä.

Monet puolitoistavuotiaan vanhemmat odottelevat vielä lapsensa ensimmäisiä sanoja ja etenkin kaksisanaisia lauseita. Näistä keskusteluista tuntee itsensä aika osattomaksi kun Pinja laulelee "ajetaan, ajetaan,varo-varo-varovasti, ettei kaadu, suoraa tietä, suoraa tietä mämmäm matkaa varrella" Hiukan sanoja (ja tiettyjä kirjaimia) laulusta puuttuu ja "mämmäm" on ilmeisesti "mäkeä", mutta erittäin tunnistettava kipale tämä esitys jo on.

Apokalyptisissa mitoissa oleva uhmaikä kehittää myös äidin ja isän oveluutta. Eräänä päivänä Pinja oli käymässä päiväunille, mutta intoutuikin aukomaan hupparinsa vetoketjua. Jotenkin vetoketju ei kuitenkaan neidin toiveita täyttänyt, sillä Pinsku raivostui silmittömästi ja karjui "kiinni, kiinni" vetoketjulle, joka siis oli jo kiinni. Äiti katsoi parhaaksi riisua koko hupparin ja viedä sen pois. Siitäkös raivo vasta yltyi. Koska neiti oli jo lietsonut itsensä melkoiseen väsy-itku-potku-raivariin ja unohtanut kiukkunsa alkuperäisen syyn, katsoin parhaaksi pyrkiä nopeaan ratkaisuun. Keräsin kaikki Pinjan nallet sängystä ja lähdin viemään niitä pois. Alkoi välitön "Anna nalle!!!"-karjunta, jolloin viaton ilme naamallani käännyin sänkyä kohti ja totesin "Voi rakas, äiti luuli että sä et halua näitä nalleja, tässä ne on, ole hyvä". Pinja otti nallet, itku loppui kun seinään ja neiti kävi sänkyyn nukkumaan. Pinsku luuli että oli niin raivoissaan koska äiti pölli nallet, ja kuvitteli virheellisesti voittaneensa näin taistelun. Rauha maassa ja äidillä vapaa-aikaa, kaikki voittivat. Paitsi ehkä lapsipedagogit?