Summa summarum, päiväkoti/työelämä on lähtenyt käyntiin ihan hyvin. Alkuvaikeuksia tietenkin on, mutta nehän kuuluvat asiaan. Käytäntö on ollut se, että Olli vie Pinjan aamulla päikkäriin ja minä kiiruhdan jo seitsemäksi töihin, jotta ehdin puoli neljältä tyttöä hakemaan. Pinja aloitti tosin yöheräämiset uudelleen lähes välittömästi kun päiväkoti alkoi ja viikon pohjanoteeraus oli torstain ja perjantain välinen yö: neljä heräämistä. Kun oma herätyskello sitten kuudelta soi, en tiennyt enää itkeäkö vai nauraako.
Tähän asti Pinja on itkun kanssa jäänyt päiväkotiin, mutta perjantaina tapahtui edistystä ja Pinsku jäi iloisena vilkutellen hoitajan syliin. Ehkä tähän vaikutti päiväkodilla ollut isänpäivän aamiainen, jonka Olli ja Pinja olivat yhdessä nauttineet. Perjantaina päiväkoti ei siis ollutkaan vain paikka, jonka ovesta Pinsku tyrkätään sisään ja hylätään sinne. Äidin osa Pinskun hakijana on toki kiitollisempi, mutta yksi päivä Pinja kyllä parkui suoraa huutoa äidillekin, neiti ehkä purki koko päivän mielipahat kerralla.
Päiväkodin työntekijät ovat kertoneet, että Pinja on päivät hyväntuulinen, mutta haluaa olla sylissä tosi paljon. Onneksi sylipaikaksi kelpaa kuka vaan aikuinen, sillä Pinsku ei ole mitenkään ripustautunut vain omahoitajaansa. Pinja on myös syönyt ja nukkunut päiväkodilla hyvin ja muutenkin ollut ihan tyytyväinen lapsi.
Iltaisin Pinja on ollut iloinen oma itsensä, tosin ehkä väsyneempi kuin aiemmin. Ja melkoinen sylikissakin tyttö on, mutta toisaalta itselläkin on työpäivän jälkeen niin iso ikävä, että sylittely-illat sopivat myös äidin ohjelmaan loistavasti.
Ehkä ikävin päiväkotiviikon tuliainen oli koko perhettä koetellut vatsaflunssa, jonka viikonloppuna sairastimme. Olemme kuitenkin jo parantumaan päin koko porukka, mutta vielä huomisenkin Pinja lepää kotona.
Oma sopeutumiseni töihin kävi noin kahdessa päivässä: yllätyin itsekin miten normaalilta töissäkäynti alkoi tuntua. Eihän se hamsterikaan juoksupyöräänsä hetkessä unohda! Tietenkin myös aikuisseurassa vietetyt rauhaisat lounas- ja kahvihetket ovat aikamoista herkkua kotiäitiyden jälkeen. Mutta kyllä työpäivä on niin pitkä että Pinjaa ehtii tulla hirmuinen ikävä eikä iltaisin voi kuvitellakaan, että ampaisisi johonkin omiin harrastuksiinsa, eikä näkisi neitiä käytännössä koko päivänä. Myös väsymystila on ollut melkoinen, mutta kokeneemmat vanhemmat ovat sanoneet, että se helpottaa ainakin hiukan ajan myötä.
Viime postauksesta on niin kauan, että Pinjan taitojen päivitys olisi paikallaan. Kävely vaihtui vallitsevaksi etenemismuodoksi jo lokakuun alkupuolella, ja nyt Pinja kävelee myös täydessä talviasustuksessaan, mikä on melko vaikuttava suoritus. Pinjan kävelyn kehittyminen tosin tuntuu etenevän siten, että vauhti vaan kiihtyy mutta taidot eivät kehity lainkaan. Tuloksena on siis yhtä villisti vaappuva, mutta entistä nopeammin etenevä pikkuneiti. Sanastoa tulee lisää koko ajan, uusimpina sanoina heppa ja vaippa. Lisäksi neiti on oppinut sanomaan "anna!" ja osaa sanoa sen niin riipaisevalla parkaisulla esimerkiksi nokkamukin nähdessään, että vieraampi ihminen voisi kuvitella, että täällä pidetään lapsia janoisena.
