Kotona ollaan!

Viime perjantaina pääsimme Hipsun kanssa sairaalasta kotiin, viidentenä sairaalapäivänä. Hipsu näytti ihan eri ihmiseltä omissa vaatteissaan verrattuna sairaalakamppeisiin. Biologi-äiti puki tytön heti hirveksi:)!
Ensi töikseen Hipsu lähti juhlimaan, sillä lauantaina oli ukin 55-vuotispäivät. Vieraskorea tyttömme näytti parhaat puoleensa ja nukkui tyynesti koko juhlien ajan, vaikka sähköpiano pauhasi vieressä. Isälle sitten kiukuteltiinkin koko yö:).
Painonlaskun kanssa oli sairaalassa ongelmia, mutta tänään neuvolassa tytön mitat olivat 4100g ja 53,5 cm eli paino oli taas nousussa ja tuo pituuskin taisi alunperin olla enemmän kuin mitattiin.
Äiti on vielä leikkauksen jälkeen hiukan rähjäinen ja turvonnut ja pahoillaan siitä että Hipsu ei pääse leikkaushaavan takia viettämään niin paljon aikaa sylissä kuin mahdollista, mutta muuten alkaa homma sujua mukavasti.
Kuvassa Hipsu pakenee sairaalasta ja ryhtyy viiden Helsingissä vietetyn päivän jälkeen vihdoin espoolaiseksi!

Hiiro is here

Hiiro on siis syntynyt! Tyttäremme näki ensi kerran maanantaina 17.9.2007 klo 12.13 Naistenklinikan kirkkaat leikkaussalivalot. Tyttö oli vallan kookas, 4320 g ja 51 cm ja heti syntymän ja pikaisen pesun jälkeen Hiiro käärittiin kapaloon ja annettiin isän syliin siristelemään silmiään kirkkaissa valoissa. Vaikka keisarinleikkaus oli yllättävän rankka kokemus, oli vauvan näkeminen ensi kertaa aivan uskomattoman hieno tunne ja äitiä ainakin itketti tosi rankasti kaiken sen odottamisen, jännittämisen ja pelkäämisenkin jälkeen. Hiiro vietti ekat tuntinsa isänsä paidan alla kenguruhoidossa ihokontaktissa kun minä olin tikattavana ja heräämössä. Puoli neljän aikaan äitikin pääsi sitten osastolle Hiiroa halailemaan. Hiiro oli niin tyttömäisen ja suloisen näköinen että uudeksi lempinimeksi tytölle vakiintui hiukan naisellisempi Hipsu. Isänsä näköinen tyttö on, etenkin leuasta, mutta ehkä tuossa nenässä on hiukan minuakin ja tuollainen paksu tumma tukka minullakin oli syntyessään.
Kuvassa Hipsu kuuden tunnin ikäisenä isänsä sylissä.

Viimeiset odotuspäivät

Sektion läheneminen hermostuttaa. Vielä olisi aikaa tehdä ne asiat joita ajatteli tekevänsä ennen vauvan syntymää. Mutta yllättäen sitä päätyy vaan pyörimään tyhmänä ympäri asuntoa. Pian minulla on vauva ja kipeä sektiohaava. Vauva varmaan pelottaa noista kahdesta enemmän:).

Raskausajan päättyminen tietää eroonpääsemistä vessassa ramppaamisesta, turvotuksesta, kipeistä polvista, vaappuvasta kävelytyylistä, närästyksestä ja toivottomasta kankeudesta ja hitaasta tavasta edetä. Viimeistään sitten kun synnytyksestä on toivuttu. Lisäksi hinku nähdä vauva ja päästä tutustumaan tuohon uuteen perheenjäseneen on jo kova.
Toisaalta mahan sisäpuolella vauva ei itke ja syö samaa ruokaa kuin itsekin syöt. Päivät on ollut helppo viettää haluamallaan tavalla, tv:tä katsellen tai kavereiden kanssa kahvitellen, ihan oman aikataulunsa mukaisesti. Mahaa on myös mukava silitellä ja sen kanssa on hauska seurustella ja seurata vauvan pieniä potkuja ja möngerrystä. Lisäksi ulkopuolinen painostus hyvään äitiyteen ei raskausaikana ole ollut kovin rankkaa, on riittänyt että ei juo, ei tupakoi ja varoo listeriaa ja kissanhiekkalaatikon tyhjennystä. Pian ohjeita satelee oikealta ja vasemmalta koskien kestovaippoja, imetystä, unirytmiä ja kunnallista päivähoitoa.

Seuraavan kerran tänne sitten jo tulee toivottavasti iloiset vauvauutiset ja positiivinen synnytyskokemus. Kuvassa vielä maha synnytyspäivänä.

Hiiron yllättävä käänne

Tämä päivä kuluikin sitten yllättäen Naistenklinikalla. Eilen neuvolassa arveltiin, että Hiiro voisi olla kääntynyt perätilaan ja sain lähetteen täksi päiväksi sairaalaan. Eilenillalla vauva myös väänteli sen verran vaikeasti, että se taisi itsekin tajuta että nyt tuli valittua väärä suunta ulospyrkimistä ajatellen. Tänä aamuna sitten ultrassa todettiin että Hiiro on kuin onkin perätilassa, mutta ulkokäännöstä päätettiin silti yrittää, vaikka tässä vaiheessa raskautta (39 viikkoa ja 1 päivä) onnistumisen mahdollisuus on heikko. Ulkokäännös oli jokseenkin epämiellyttävä, joskaan ei kivulias kokemus. Jonkin verran Hiiroa saatiin käännettyä, mutta ei kuitenkaan siten, että peppu olisi kääntynyt ylöspäin. Kun kokoarviokin oli jo 4,2 kiloa, varattiin meille sitten maanantaiksi sektioaika.
Pettymys sektioon joutumisesta oli minulle yllättävän suuri, vaikka mitään hienoa suunnitelmaa synnytyksen kulusta en ollutkaan tehnyt. Lisäksi toiveet perhehuoneesta tyssäsivät ainakin tähän. Tärkeintä kuitenkin on, että Hiiro saadaan turvallisesti maailmaan ja onneksi eivät sairaalassa edes ehdottanut ensisynnyttäjälle nelikiloisen lapsen perätilasynnytystä. Kätilö kuitenkin piristi sanomalla, että maanantaina te olette sitten isä ja äiti, ja hienolta se tuntuukin, kun muutenhan tätä odotusta voisi olla vielä kolme viikkoa jäljellä.
Ironista hommassa on se, että Hiiro on varmaan kuukauden killunut samassa asennossa pää alaspäin ja nyt hän sitten päätti pyörähtää ympäri. Jos lapsella ei isompanakaan ole suuntavaistoa, voimme vaan todeta, että se oli jo odotusaikana ennustettavissa. Suuntavaiston puutteesta johtuen lapsi voisi olla tyttö, mutta Olli väitti ultrassa nähneensä arveluttavia palloja Hiiron jalkovälissä (minä en enää jaksanut jalkoväliä siinä vaiheessa tutkia).
Jos Hiiro maanantaihin mennessä on vaihtanut uudestaan suuntaa ja on jälleen pää alaspäin, meidät ilmeisesti laitetaan takaisin kotiin odottamaan, mutta tässä vaiheessa siihen on ehkä turha luottaa. Sektioon siis mennään ja tukisukat sitä varten olen käynyt ostamassa.

Esittelykierros

Tässäpä jälleen surkea yritykseni alkaa pitämään blogia, vaikka edellisestä blogista sai jo todeta, että pitkäjänteisyys ei kuulu hyveisiini...
Tavoitteena kuitenkin olisi esitellä Hiiro-vauvamme odotuksen viime hetkiä ja vauvaelämää tutuille ja sukulaisille.

Hiiron laskettu aika on 19. syyskuuta, johon siis nyt on jäljellä kymmenen päivää. Ultraäänen perusteella Hiiroa on veikattu tytöksi, mutta totuuden tällä hetkellä tietää vain Hiiro itse. Olli-isä veikkaa vauvan sukupuoleksi tyttöä, minä puolestani poikaa, joten jompikumpi pääsee joka tapauksessa olemaan oikeassa.

Hiiron työnimeksi varmistui Hiiro monimutkaisen tapahtumaketjun seurauksena. Vappua edeltävänä viikkona (silloin raskautta oli kulunut n. 5 kuukautta) lomailin Ninnin ja Hannan kanssa Hampurissa ja onnistuin lukitsemaan itseni majapaikkamme vessaan ja kun vihdoin pääsin sieltä ulos, kommentoitiin asiaa "You're a hero", jolloin hero-sanasta jotenkin syntyi vauvalle nimeksi Hiiro. Kun oma kutsumanimeni kyseisissä ympyröissä on Hilppis (voi, älä kysy miksi....!) ja Saksassa vauvojen hellittelynimi on Mausi (=hiirulainen) oli Hiiro&Hilppis-yhdistelmä valmis. Hiirosta ei olla kehittämässä muunnosta lapsen oikeaksi nimeksi, mutta lempinimenä se istuu varmaan pitkään ja tiukasti.

Raskausaika on sujunut hyvin ja helposti. Hyvin pienistä vaivoista isoimpiin on kuulunut turvotus, joka on valitettavasti supistanut kenkävalikoimani pieneksi, ja närästys, jonka syynä näin loppuraskaudesta on ollut Hiiron veikeä tapa nojata ruokailun yhteydessä takapuolellaan kylkiluuhuni. Kaikkien kesälomasäitä kironneiden harmiksi voin sanoa, että tänä kesänä olin viileisiin säihin oikein tyytyväinen.



Tässä vielä mahakuva heinäkuun lopulta.