Joulutiivistelmä

Joululomat ovat sitten ohi ja arki alkoikin Pinskulle tiukalla vatsaflunssalla, joka käytiin päiväkodista hakemassa. No, paranemaan päin pieni sankarimme alkaa jo olla. Ehkä siirrytään saman tien iloisimpiin kuulumisiin.

Joulu sujui oikein mukavasti, tällä kertaa Espoossa. Haimme Hilja-mummon Valkeakoskelta meille joulun viettoon ja aattona olimme sitten Ollin sukulaisten seurassa Matinkylässä. Joulun viettoa hillitsi joulupäivän ja tapaninpäivän osalta meillä aikuisilla pyörinyt flunssa, mutta onneksi Pinja viihtyi päivät lelujensa parissa ja me saimme potea.

Perheemme nuorin (Pinja 1 v.) ja vanhin (Hilja-mummo 90 v.) löysivät varsin hyvin yhteisen sävelen, kuten kuvasta näkyy. Ja miksipä eivät olisi löytänyt: Pinsku pitää ihmisistä, jotka suuntaavat jakamattoman huomionsa hänelle, ja mummo puolestaan katseli mielellään nauravaa ikiliikkujaa.

Pinsku oli ollut ilmeisesti todella kiltti viime vuonna, sillä lahjoja tuli mahtava pino. Joulupukki ei tänä vuonna käynyt meillä, vaan lahjat toimitti tonttu, joka kovasti muistutti Pinjan kummisetää. Joulupukin näimme Prismassa pari viikkoa ennen joulua ja se sai Pinskun kulmakarvat niin syvästi kurttuun, että jätimme Joulupukin polvella istumiset väliin.

Pinskun joululahjoihin kuului mm. keinuhevonen, palloja-sylkevä-ja-musiikkia-soittava-ihmelelu, pehmoleluja, vaatteita, kirjoja, dvd-levyjä, legoja, kastanjetit ja marakassit, kengät. Kaikki lahjat osoittautuivat lopulta oikein ihaniksi ja mieluisiksi, mutta jouluaattona lahjamäärä aiheutti jonkunlaisen ylikuormitustilan yksivuotiaallemme, joka löysi ekasta paketistaan kengät ja lähti ne jalassa tepsuttelemaan ympäri taloa, unohtaen tietysti kaikki muut pakettinsa. Lahjoja avattiinkin sitten ajan kanssa vasta joulupäivänä, keskimäärin nopeudella 1 lahja/tunti. Tämä sopi tyttösellemme paremmin.

Tässä Pinja ratsastaa jouluaattona uudella keinuhevosellaan, tietysti "heppa"- ja "ihhahhaa"-huutojen säestyksellä.

Ja tässä Pinja näyttää siltä, että tuo kissarassu on jo ihan nähty, mutta eikö siellä alla olisi vielä paketteja?!

Joululoman aktiviteettejä olivat myös käynti Korkeasaaressa ja Bluesin matsissa ja kyläily kummieni luona. Bluesin matsiin Pinsku on kehittänytkin aika hyvät valmiudet, sillä "Eppoo! (=Espoo!)" ja "Bluu!(=Blues!) huudot ovat jo hallussa. Muutamat kaverini tosin arvelivat, että Pinja kannustaa "Eppoo"-huudollaan doping-urheilijoita, eikä suinkaan Espoota.
Korkeasaaren visiitti oli oikein mukava talvisaikaan, kun eläimet olivat pirteällä tuulella. Pinskun suosikkeja olivat kissaeläimet, vaikka metrin päässä karjahdellut tiikeri olikin saanut alahuulen väpättämään.

Myös tällainen Hiirologista lokeroa riemastuttava tuttavuus Korkeasaaresta löytyi

Pinskun kielellisen kehityksen huippuja tähän mennessä ovat olleet "Manno (maito) on täällä" ja "Pinja ei oo". Jälkimmäinen tuli terävänä vastauksena, kun äiti intoutui taas esittelemään sormuksiaan ja kysyi sitten että missäs Pinjan sormukset on. Tähän yhteyteen voisi kertoa perheessämme sattuneen ns. "heppu"-episodin. Pinja nimittäin on oppinut, että "heppu" tarkoittaa kahta samaa asiaa. Esimerkiksi yksi kenkä on "kenkä" ja toinen kenkä "heppu". Episodi sai alkunsa kun Pinsku osoitteli päivästä toiseen kuvakirjastaan kahta siilin kuvaa, ja me vanhemmat erehdyimme sanomaan toistuvasti "Siili, sama heppu molemmissa kuvissa". Pinja oppi heppu-sanan hetkessä, joskin sanan tarkoitus ei siis ihan mennyt perille. Tajusin tämän väärinkäsityksen, kun Pinja löysi joulupaketistaan pehmonorsun, kiljaisi "Noosu!", juoksi lelukorilleen ja kaivoi sieltä toisen norsun ja hihkui onnessaan "Heppu! Heppu!". Yritin aktiivisesti korjata tätä väärinkäsitystä, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että asia kyllä korjautuu ajallaan.

Tässä vielä Pinjan ukin ottama hieno kuva Pinskusta leikkipuistossa. Pinjan mielestä kyseinen eläin ei tietenkään ole pupu, vaan heppa. Eihän pupulla voi ratsastaa!

Jouluna Pinja perehtyi myös piparinleipomisen saloihin ainakin neljään otteeseen. Kuten videosta näkee, tärkeintähän leipomisessa on raivoisa kaulitseminen ja taikinan syönti!

Joulutonttu

Hiirologisessa lokerossa odotetaan jo kovasti joulua. Tänä vuonna Pinja varmasti ymmärtääkin joulusta enemmän kuin vuosi sitten. Ainakin Pinsku oli vilpittömän ilahtunut löydöstään, kun yksi päivä hänen onnistui napata kaapista paketoitu joululahja, jonka äiti muka oli "piilottanut". Kaapit ovat muutenkin nykyään Pinjan lempipaikkoja, kuten kuvasta näkyy.



Pinja on oppinut myös uusia, entistä vaativampia leikkejä, jotka huvittavat häntä itseään ja myös meitä muita. Pinja mm. vetäytyy kaapin sisään istumaan, vetää oven perässään kiinni ja "pelästyttää" läsnäolijat syöksähtämällä huudon kera kaapista ulos. Shokkiefekti olisi voimakkaampi, jos Pinsku osaisi vetää jalatkin kaapin sisään, nyt ne nimittäin näkyvät oven alta.


Toinen Pinsku-show:n kestosuosikki on ympyrää pyöriminen ja nyt Pinja osaa jo pyydettäessä vaihtaa pyörimissuuntaa.

Päiväkotiin jääminenkin sujuu jo nykyisin ilman isompaa draamaa ja Pinja tuntuu tykkäävän päiväkotielämästään. Mielellään hän kyllä lähtee sieltä myös poiskin, mikä tietysti on äidistä mukavaa. Sairastelua on jonkin verran ollut, mm. silmätulehdus, yksi vatsatauti ja flunssa, mutta mielestäni huonomminkin olisi voinut mennä. Päiväkoti opettaa myös uusia taitoja, sillä omalla lusikalla syöminen sujuu jo Pinjalta hienosti. Pottakoulutus on seuraava tavoitteemme, mutta tuotosten tekeminen pottaan sujuu kyllä vielä enemmän tuurilla kun taidolla. Aina silloin tällöin sinne kuitenkin jotain kilahtaa.

Muutama viikko sitten pidettiin myös päiväkodin joulujuhla, joka sujui oikein hauskoissa merkeissä. Pinja oli alkuun hiukan varautunut isossa väkijoukossa (etenkin toisten lasten isät herättivät neidissä kauhua), mutta pian Pinskukin intoutui tanssimaan ja taputtamaan muiden mukana.


Sanavaraston karttuminen myös jatkuu ja uusista sanoista maininnan arvoisia ovat ottaa, heittää, auttaa, attaat (=rattaat), papa (=napa) ja hattu. Itse mietin oliko tuon napa-jutun opettaminen hyvä asia, sillä nykyään Pinja haluaa esitellä äidin napaa myös julkisilla paikoilla, ja joskus saa kiukkuraivarin kun omaa napaa ei yrityksistä huolimatta saa kaivettua esiin bodyn kätköistä. Hattu puolestaan on näin tonttulakki-aikaan oikein näppärä sana. Tosin silloin kun hattu-sana opittiin, hiustenpesua joutui tekemään päivittäin: äiti ja isä nimittäin näkivät myös puurosta ja puurolusikasta muodostetun hatun, korvapuustihatun ja voidellun patonkihatun. Nykyään hattu-käsite on rajautunut lähinnä oikeisiin hattuihin. Pinja myös oppi käsitteen "ei mee", kun isä opetti tyttöä saamaan palikoita oikeisiin koloihin palikkalaatikossa ja toisteli "ei se mee siihen koloon". Pitkään Pinja huudahti jo palikkalaatikon nähdessään ilahtuneena "Ei mee!" mutta taidot ovat karttuneet sen verran että sanaa joutuu käyttämään koko ajan harvemmin.
Nykyään olen myös huomannut, että omia sanomisiaan joutuu varomaan tai ne tarttuvat neidin sanavarastoon. Olen käyttänyt sanontaa "Hupsis, ei haittaa" jos Pinsku vaikka kaatuu ja nykyään neiti toistelee kaatuessaan "Uppis, haitta haitta". Seuraavaksi opetellaan sanaa anteeksi, sillä tällä hetkellä Pinskun mielestä "uppis" on ihan käypä sanonta, kun kaataa kahvikupin kyläpaikassa matolle.

Pinja on alkanut saada myös jonkinnäköisiä uhmakohtausten esiasteita. Esimerkiksi ruokailun lähestyessä loppuaan Pinja usein alkaa paiskoa nokkamukiaan ja lautastaan, jolloin ne takavarikoidaan ja jos syöminen ei enää kiinnosta, Pinja poistetaan pöydästä. Tästä seuraa usein sellainen kiukkukohtaus, johon saattaa kuulua viisi-kymmenen minuuttia putkihuutoa ja potkimista ja äidin yritykset keksiä Pinjalle muuta puuhaa kariutuvat pahasti. Myös kauppareissut ovat muuttuneet melkoiseksi tahtojen taisteluksi.

Talvi käväisi Espoossakin ja onneksi tajusimme heti ottaa joulukorttikuvat lumimaisemassa. Jotkut saivatkin tästä näistä talvikuvista tehdyn joulukortin, mutta valitettavasti kysyntä ylitti tänä vuonna korttitarjonnan ja jotkut jäivät ilman. Tässä kuitenkin Hiirologian hyvän joulun toivotukset!

Urataapero

Viikon kuuma kysymys on ollut: miten uudenlainen arki on lähtenyt perheessämme käyntiin? Hiirologia pyrkii nyt vastaamaan tähän mahdollisimman tyhjentävästi.



Summa summarum, päiväkoti/työelämä on lähtenyt käyntiin ihan hyvin. Alkuvaikeuksia tietenkin on, mutta nehän kuuluvat asiaan. Käytäntö on ollut se, että Olli vie Pinjan aamulla päikkäriin ja minä kiiruhdan jo seitsemäksi töihin, jotta ehdin puoli neljältä tyttöä hakemaan. Pinja aloitti tosin yöheräämiset uudelleen lähes välittömästi kun päiväkoti alkoi ja viikon pohjanoteeraus oli torstain ja perjantain välinen yö: neljä heräämistä. Kun oma herätyskello sitten kuudelta soi, en tiennyt enää itkeäkö vai nauraako.

Tähän asti Pinja on itkun kanssa jäänyt päiväkotiin, mutta perjantaina tapahtui edistystä ja Pinsku jäi iloisena vilkutellen hoitajan syliin. Ehkä tähän vaikutti päiväkodilla ollut isänpäivän aamiainen, jonka Olli ja Pinja olivat yhdessä nauttineet. Perjantaina päiväkoti ei siis ollutkaan vain paikka, jonka ovesta Pinsku tyrkätään sisään ja hylätään sinne. Äidin osa Pinskun hakijana on toki kiitollisempi, mutta yksi päivä Pinja kyllä parkui suoraa huutoa äidillekin, neiti ehkä purki koko päivän mielipahat kerralla.

Päiväkodin työntekijät ovat kertoneet, että Pinja on päivät hyväntuulinen, mutta haluaa olla sylissä tosi paljon. Onneksi sylipaikaksi kelpaa kuka vaan aikuinen, sillä Pinsku ei ole mitenkään ripustautunut vain omahoitajaansa. Pinja on myös syönyt ja nukkunut päiväkodilla hyvin ja muutenkin ollut ihan tyytyväinen lapsi.

Iltaisin Pinja on ollut iloinen oma itsensä, tosin ehkä väsyneempi kuin aiemmin. Ja melkoinen sylikissakin tyttö on, mutta toisaalta itselläkin on työpäivän jälkeen niin iso ikävä, että sylittely-illat sopivat myös äidin ohjelmaan loistavasti.


Ehkä ikävin päiväkotiviikon tuliainen oli koko perhettä koetellut vatsaflunssa, jonka viikonloppuna sairastimme. Olemme kuitenkin jo parantumaan päin koko porukka, mutta vielä huomisenkin Pinja lepää kotona.

Oma sopeutumiseni töihin kävi noin kahdessa päivässä: yllätyin itsekin miten normaalilta töissäkäynti alkoi tuntua. Eihän se hamsterikaan juoksupyöräänsä hetkessä unohda! Tietenkin myös aikuisseurassa vietetyt rauhaisat lounas- ja kahvihetket ovat aikamoista herkkua kotiäitiyden jälkeen. Mutta kyllä työpäivä on niin pitkä että Pinjaa ehtii tulla hirmuinen ikävä eikä iltaisin voi kuvitellakaan, että ampaisisi johonkin omiin harrastuksiinsa, eikä näkisi neitiä käytännössä koko päivänä. Myös väsymystila on ollut melkoinen, mutta kokeneemmat vanhemmat ovat sanoneet, että se helpottaa ainakin hiukan ajan myötä.

Viime postauksesta on niin kauan, että Pinjan taitojen päivitys olisi paikallaan. Kävely vaihtui vallitsevaksi etenemismuodoksi jo lokakuun alkupuolella, ja nyt Pinja kävelee myös täydessä talviasustuksessaan, mikä on melko vaikuttava suoritus. Pinjan kävelyn kehittyminen tosin tuntuu etenevän siten, että vauhti vaan kiihtyy mutta taidot eivät kehity lainkaan. Tuloksena on siis yhtä villisti vaappuva, mutta entistä nopeammin etenevä pikkuneiti. Sanastoa tulee lisää koko ajan, uusimpina sanoina heppa ja vaippa. Lisäksi neiti on oppinut sanomaan "anna!" ja osaa sanoa sen niin riipaisevalla parkaisulla esimerkiksi nokkamukin nähdessään, että vieraampi ihminen voisi kuvitella, että täällä pidetään lapsia janoisena.

The One

Vuosi sitten vaan humpsahti ja Pinja vietti syntymäpäiviään jo melkein kuukausi sitten. Syntymäpäiviä vietettiin asianmukaisella innokkuudella, ensin järjestettiin kaverisynttärit lähipiirin nassikoille ja heidän vanhemmilleen ja sitten myöhemmin sukusynttärit. Ennen synttäreitä opetimme Pinjan puhaltamaan, jotta kynttilät saataisiin sammuksiin, mutta vielä synttäreiden aikaan puhallus oli lähinnä päristystä ja itse synttäripäivänä iski liian suuri ramppikuume. Onneksi äiti sitten auttoi puhaltamisessa.
Kuvista ensimmäinen on kaverisynttäreiltä ja jälkimmäinen sukusynttäreiltä. Jälkimmäisessä kuvassa Pinja on sitä mieltä, että lopeta äiti se puhkuminen ja anna jo sitä banaania.



Tässä Pinja puolestaan katsastaa lahjasaldoaan.




Ja niitä lahjojahan tuli: palikkalaatikkoja, kassakone, kirjoja, Maisa-dvd, lakanat, astioita, vaatteita (mm. talven toppavaatteet) ja legoja noin vain muutamia mainitakseni. Syntymäpäivien jälkeen on mennyt monta viikkoa rattoisasti, kun Pinjalla riittää puuhaa lelujensa kanssa.

Yksivuotispäivien kunniaksi Pinja ja Heikki ikuistettiin jo perinteisessä poseerauksessa. Ihme että nappulat saatiin näinkin hyvin pysymään viltillä, sillä yleensä Hessu&Pinja-tapaamisissa meno on nykyään kova.



Muutoksen tuulet puhaltavat muutenkin perheessämme, sillä marraskuun alusta Pinja siirtyy päivähoitoon ja äiti takaisin työelämään. Kävimme päiväkodissa jo tutustumassakin. Paikka vaikuttaa tosi hyvältä: päiväkoti on pieni ja melko lähellä kotiamme, ja Pinjan omahoitaja vaikuttaa oikein mukavalta. Päiväkodista myös löytyi jos jonkinlaista puuhatilaa pikkuisille. Vaikka tunnen suurta haikeutta kotielämän päättymisestä ja elämänmuutos on varmasti suuri, suhtaudun positiivisesti ja luottavaisesti Pinjan sopeutumiseen päiväkotiin.

Tänä viikonloppuna eli noin 1v 1kk ikäisenä Pinja on vaihtanut etenemisensä kävelyyn. Ensiaskelia on tullut jo reilun viikon, mutta nyt huomaa, että Pinja kävelee melkein koko ajan ja tuettakin kävely sujuu useita metrejä. Pinja noudatti äitinsä oppimisrytmiä melko orjallisesti: myös minulla sekä puhe että kävely alkoivat suunnilleen vuoden ikäisenä. Pinjan puhetaitojen repertuaariin kuuluu erinäinen kokoelma koneiden ja eläinten ääniä (auto, kello, kissa, koira, karhu, pupu, orava ja lammas) ja selkeät sanat kissa, hauva, napa ja lamppu. Lisäksi Pinja käyttää useampaa, tosin hiukan vaikeasti tulkittavampaa sanaa kuten "kii" (=keinu) ja "paa" (=pallo). Puheen myötä on selvinnyt, että tytöllämme on hiukan omalaatuinen huumorintaju. Tänään saunassa Pinja yhtäkkiä huusi "kissa, mauuu" ja purskahti nauruun. Sinänsä erikoista, sillä mitään kissaan viittaavaa ei näkynyt mailla halmeilla....

Pinjan kuuluminen perheeseemme on tämän vuoden aikana muuttunut normaaliksi asiaksi, mutta silti tuo pieni mutta alati kasvava ihminen jaksaa ihmetyttää. Myös oma vanhemmuus on toisaalta hyvin konkreettista ja luontevaa ja silti jotenkin mystistä ja maagista. Melkein joka päivän päätteeksi, kun Pinja on kuukahtanut sänkyynsä, totean Ollille: "Hassu pieni ihminen, luulee että me ollaan sen isä ja äiti".

Viittä vaille yksi vuotta

Maaginen yhden vuoden rajapyykki vaanii aivan kulman takana, ja on aika päivittää Pinjan kuulumiset. Ja tällaiseltahan se lista näyttää:

1. Pystyasentoinen liikkuminen eli kävelyn alkeet. Pinja kävelee jo hyvin tuen kanssa ja mielellään kiertää esimerkiksi parisänkyä reunoja pitkin. Joskus Pinja myös seisoo hetken ilman tukea jos esillä on tavaroita, joiden kahmimiseen tarvitaan kaksi kättä. Toisaalta voisi luulla että ensiaskeleet saattavat olla jo lähellä, toisaalta Pinja kuitenkin on vielä aika hutera seisoma-asennossa.

2. Konttaus. Edistyksellisin etenemismuoto ja tosi edistyksellinen onkin.

3. Kiipeäminen. Kaikki edes etäisesti portaita muistuttava on kertakaikkiaan ihastuttavaa. Jouduimme taipumaan ja asentamaan portin myös portaiden alapäähän.

4. Purkaminen. Järjestyksen saavuttaminen vaatii energiaa, kaaos syntyy kuin itsestään. Pinja purkaa kenkälaatikot, sukkalaatikot, DVD-hyllyt ja keittiönkaapit heti kun silmä välttää. Joskus harvoin Pinja purkaa myös oman lelulaatikkonsa.

5. Nokkamukista juominen itse. Pinsku on kerrassaan hellyttävä näky kun hän aina samalla innolla nauttii siitä, että voi itse nauttia maitonsa haluamallaan tahdilla.

6. Aikuisten ruuat. Pinjan vanhemmat kyllästyivät pilttipurkkiralliin ja siirsivät neidin kertarysäyksellä aikuisten kanssa samaan ruokavalioon. Tällä hetkellä toinen ateria, usein lounas, on perheen kanssa samaa ruokaa ja toinen lämmin ateria on purkkiruokaa. Pinja pääsääntöisesti on hyvä syömäri, mutta viime aikoina puuroa on palautettu kielellä työntämällä -mikä sekin on muuten uusi taito.

7. Uudet sanat. Passiivinen sanavarasto on neidillä kehittynyt valtavasti, eli Pinja tunnistaa jo monenmoista asiaa kellosta banaaniin. Jopa "missä äiti"-kysymys saa pikkuisen etusormen kääntymään allekirjoittaneen suuntaan. Ja mikäpäs sen ihanampaa.

8. Vuorovaikutusleikit, joista kyseenalaisimpana noutaminen. Olli opetti Pinjan noutamaan palloa. On suhteellisen groteskia kun isä heittää pallon ja riemusta hihkuva tytär sen noutaa uudestaan ja uudestaan, kuin koiranpentu konsanaan.

Ensi viikolla menemmekin sitten yksivuotisneuvolaan, mutta viimeisimmällä mittauskerralla heinäkuun lopulla Pinjan strategiset mitat olivat 76 cm ja 8,67 kg, päänympärys 48,5 cm. Luulen kuitenkin, että Pinsku on vetäissyt tässä vielä kasvupyrähdyksen tuon jälkeen tai sitten vaatteet kutistuvat itsestään Pinjan vaatekaapissa.

Portugalin reissun jälkeen podimme hiukan valokuvaus-ähkyä ja viime viikkojen kuvaussaldo on jäänyt laihaksi. Tässä kuitenkin kuva Pinskusta katsomassa Pekingin olympialaisia. Kuva piti ottaa, sillä Pinskun äidistä on vastaava kuva vuodelta -80, liki Pinjan ikäisenä katsomassa Moskovan olympialaisia.

Pinjan ja Heikin maanantaitreffit palasivat kesätauolta ja alku sujui totuttelun merkeissä. Nyt onkin sitten Heikin vuoro pelätä yli-innokasta Justiinaa. Enimmäkseen nämä huvittavat farkkupeppuiset tenavat seistä töröttivät lasipöytää vasten ja huojuivat kuin baaritiskillä pilkun aikaan.

Ihana Portugali ja täyden kympin reissuvauva

Olemme taas koti-Suomessa, hienoa kokemusta rikkaampana. Matka Portugaliin oli menestys ja Pinja osoittautui loistavaksi matkakumppaniksi. Lentomatkatkin menivät odotettua paremmin, Pinja kitisi meno- ja paluumatkalla noin tunnin, neiti oli melko väsynyt eikä oikein osannut nukahtaa syliin lentokoneessa (Pinjalla ei siis ollut omaa istumapaikkaa). Lopulta Pinsku kuitenkin kuukahti Ollin syliin ja sen jälkeen matkanteko taas sujui. Lentokoneen tuolit olivat kolmen paikan rivissä ja täytyy kyllä sanoa, että ei käy kateeksi sitä bonuspaikan saanutta henkilöä, joka pääsi meidän perheen viereen istumaan. Sen verran kuitenkin maidot, kokikset, lastenkirjat ja maissinaksut sinkoilivat meidän penkeiltä. Määränpäänämme oli Blue Village Monte Gordon kylässä, noin kolmen kilometrin päässä Espanjan rajasta. Vielä pari vuotta sitten olisin kiertänyt Blue Villagen kaltaiset paikat kaukaa, mutta nyt täytyy todeta että paikka oli lapsiperheelle nappivalinta. Uima-altaissa oli mistä valita, Bamse-nalle viihdytti pikkuisia ja kärsivällisyys kitiseviä pikkumatkalaisia kohtaan oli suurta. Monte Gordo oli myös sen verran iso paikka, että ruokapaikkoja hotellikompleksin ympäristöstäkin löytyi tosi hyvin. Kaksi ekaa iltaa Pinja kärsi jet-lagista ja sai totaalihepulit myöhäisellä illallisella, mutta sen jälkeen etelä-Euroopan elämänrytmi valtasi Pinskunkin ja iltaruokailut sujuivat mukavissa merkeissä.

Matkakertomusta voisi jatkaa loputtomasti, mutta hiirologisesta näkökulmasta kirjoittaen tässä Pinjan Portugalin top ten:

1. Hevoset (Monte Gordon kaduilla ajeli aina iltaisin turisteille tarkoitettuja hevoskärryjä, jotka saivat Pinjan aina villisti viuhtomaan, osoittelemaan ja päästelemään innostuneita höyh-höyh-ääniä)

2. Uima-allas (Pinja istuskeli altaan matalassa päässä ja jaksoi loputtomiin läpsyttää vettä. Välillä piti tietysti tutkia uima-altaan vedenkierrätysjärjestelmää)

3. Uimalelulla polskiminen (Kun äiti oli delfiinisafarilla, isä osti Pinsku-isi-päivän kunniaksi vauvojen uimarengas/viihdekeskuksen. Katso kuvaa, tarviiko tätä enempää perustella?)







4. Seeprat (nämä olivat kyllä Espanjan puolella eläintarhassa)
5. Hotellin hissi, ja etenkin se, kun isä avusti Pinjaa painamaan hissin nappia.
6. Ranskanleipä ja muut herkut. Pinja pääsi Portugalissa myös uusien herkkujen makuun. Ranskanleipä sai hyväksyvät (ja melko äänekkäät) namnamnam-kommentit ja pelasti yhden pitkäksi venyneen illallisen hienossa ravintolassa. Keksit eivät herättäneet samanlaista innostusta, mutta Ed&Willem-ravintolan tarjoilijan ihastukseksi upposivat kuitenkin. Hyla-maitoa Pinsku päätyi juomaan kun se oli ainoa järkevässä pakkauskoossa oleva maito ja korvikkeen hankkiminen Portugalissa oli liian haastava ja kallis projekti.
7. Hotellin parvekkeella konttailu, kunhan Pinja ensin keräsi pari päivää rohkeutta uskaltautua parvekkeelle. Hotellilta oli myös hyvä vihjailevasti osoitella uima-allasta.
8. Se, että isä tiputtaa vettä nokkamukista naamalle. Olli sai viettää ihanaa laatuaikaa tyttönsä kanssa ja sen seurauksena kehittyi tällaista ihmeellistä isä-tyttö-kivaa (katsokaapa muuten, miten samannäköisiä nämä kaksi ovat!) :



9. Suihkulähde. Villa Real de Santo Antonion (läheinen kaupunki) rantabulevardilla oli melko vaatimaton suihkulähde. Mutta jos näkee suihkulähteen ensimmäistä kertaa elämässään, sillä ei oikeastaan ole väliä, onko se hieno vai vaatimaton!



10. Richard Scarryn Lomalla-kirjassa oleva kirppu. Sekä meno-että paluumatkalla Pinja sai liki tunnin kulumaan kirpun kuvaa osoitellen ja höyhöy-ääniä päästellen. Mitähän tästä nyt voisi sanoa?!


Näin aikuisen näkökulmasta tehtyjä matkahavaintoja olivat mm. nämä:

1. Tutti ala-asteikäisillä. Huvitutti, tuo Suomessa tuomittu kapistus tuntui olevan etelä-Euroopassa suosiossa, eikä siitä ollut mitään kiirettä päästä eroon. Oikeastaan meillä oli epävirallinen kisa aiheesta:"Kuka näkee vanhimman tuttia käyttävän lapsen?". Kieltämättä oli huvittaa nähdä, kun noin kuusivuotias tuttisuu ottaa tutin pois puhuakseen monimutkaisen keskustelun ja syödäkseen itse pippuripihvin, ja sen jälkeen pistää tutin takaisin suuhun.
2. Lastenruuissa on suolaa. Suomen neuvolajärjestelmä antaa ymmärtää, että vauvat suunnilleen kuolla kupsahtavat jos heille antaa suolaa. Kuitenkin Nestlen purkkiruuissa Portugalissa olikin, kappas kappas, suolaa. Uskoni neuvolajärjestelmään horjuu, joskin myönnän, että Pohjois-Karjala-projekti on tosi tärkeä.
3. Suomessa on teknisesti helpompaa asua vauvan kanssa, mutta oikea lapsirakkaus asuu Portugalissa. Portugalin jalkakäytävät ja ruokakaupat ovat lastenrattaille aivan liian kapeat ja joka paikkaan on raivostuttavat kaksi porrasta eikä tietenkään mitään luiskaa. Kuitenkin lapsia jumaloivat kaikki vauvasta vaariin (mukaanlukien nuoret rantaleijonamiehet!) ja perheen pienimmät ovat tervetulleita kaikkialle. Suomessa lähinnä ihmetellään miksi moisten sumusireenien pitäisi päästä julkisille paikoille. Voisiko näillä olla joku syy-seuraus-suhde: jos Suomessa ravintoloitsija joutuu investoimaan rahaa lastenrattaille tarkoitettuun luiskaan, häntä alkaa kaikki rattaiden asukit pahasti ketuttamaan.


Kotiinpaluun jälkeen arkemme on alkanut taas ja päivät alkavat nykyään puistoulkoilulla. Pinja tekee myös yrityksiä siirtyä yksiin päiväuniin, jotka nukutaan sisällä omassa sängyssä. Nämä siirtymäkaudet ovat aika raskaita ja niihin kuuluu paljon kitinäpäiviä, mutta eiköhän me parissa viikossa olla jo täysin uudessa rytmissä. Pinja on puistoilun jälkeen kyllä niin väsynyt, että usein lounaan jälkeen uni maittaa jo hyvin.

Haukilahden seisoja eli kesäntörrötin

Kylläpä sitä taas on sattunut ja tapahtunut. Pinja on viimeisten viikkojen aikana syöksähtänyt nopeasti kohti isojen ihmisten maailmaa. Merkittävimmät mullistukset ovat olleet äkillinen äidinmaidon syönnin lopettaminen ja seisomaan nouseminen.
Lomailimme Pinskun kanssa vielä viikon mökillä, vaikka Olli oli jo töissä. Ilmat eivät varsinaisesti olleet erinomaiset, mutta mukavaa oli silti. Viikon jännitysnäytelmä oli kuitenkin se, että saapumisen jälkeisenä päivänä Pinja päätti, että nyt riittää äidin maitobaarin tuotokset. Yksinkertaisesti neiti pisti suunsa aivan totaalisesti nappiin eikä suostunut enää maitoa ottamaan. Pinja tykkää siis kehitellä äidille haasteita. Vai miten muuten voisi selittää sen, että Pinja päättää lopettaa tissin syönnin kun ollaan juuri päästy susirajalle kesämökille, kauas rintapumppujen ja kuumien suihkujen ulottumattomiin. Neiti oli ehkä itsekin päätöksestään hiukan hämmentynyt ja siksi melko itkuinen. Selvisimme kuitenkin koettelemuksesta ilman minun rintatulehdusta ja Pinjan nestehukkaa, ja nyt jo korvikekin kelpaa. Uskomattoman paljon Pinja on saanut energiaa rintamaidosta, sillä ruokaa menee nyt ainakin tuplasti enemmän kuin aiemmin. Pinja vs. pappa -iltapuuronsyöntikilpailu päättyi Pinskun murskavoittoon.

Pian tämän ruokavalionmuutos-episodin jälkeen Pinja lähti kokeilemaan myös pystyasentoa. Sohvaa vasten piti nousta seisomaan tietysti siksi, että pääsisi paremmin retuuttamaan kissaa. Vaikka äiti hurrasi vieressä kun Pinja nousi seisomaan, Lyyli-kissa palkitsi tämän taidonnäytteen pikku kynsiräppäisyllä. Summa summarum: Pieni askel Pinjalle, suuri askel äidille, rasittava askel kissalle (joka joutuu nyt entistä korkeammalle halutessaan nukkua rauhassa). Seisomaan nousemista Pinja onkin tämän jälkeen harjoitellut ahkerasti ja yllättävän vähän muksahduksia on tapahtunut, sillä Pinja osaa aika hyvin jo pyllähtää pepulleen, kun voimat loppuvat.

Verbaalisesta puolesta voisi raportoida orastavat sanat: mppu (lamppu) ja tiitto (kiitos). Lisäksi "missä lamppu?"-kysymyksen ohella oikea vastaus tulee "missä ananas"-kysymykseen. Niille, jotka ihmettelevät Pinjan sanavaraston mielekkyyttä, voin sanoa, että Pinskun pöytätabletissa seikkailee ananas. Joskus ananas sekoittuu samassa tabletissa olevaan lihapullan kuvaan, mutta se ei meitä haittaa. Samanlaisia ruskeita kökkäreitähän ne molemmat on!

Hiirologinen lokero lähtee sovittelemaan kesävaatteita ja lämmittelemään kohmeisia sormiaan vielä viikoksi Portugalin lämpöön, lisää kuulumisia luvassa kun sieltä palaamme!