Minean lelulaatikosta poimittua

Saanko esitellä kuvassa vasemmalta oikealle:
Poppi Kavalainen, Marjatta Mäki-Kavalainen, Tulppaani ja Paistos. Kuvasta puuttuu Ruusu-koira, jota en kuvaushetkellä löytänyt. Mäki-Kavalaisen possuperheeseen kuuluu myös Popin isoisä PakkaLakka Kavalainen, josta olemme valitettavasti nähneet vain muutaman piirroskuvan.

Nämä kaikki ovat Minean keksimiä nimiä leluilleen, täysin ilman meidän johdattelua tai avustusta. Minean maailmassa ei ole koskaan huonoa hetkeä leikkiä, kuvitella ja kehitellä käsittämättömiä mielikuvitusmaailmoita lelujen ympärille. Vertailun vuoksi, Pinja on nimennyt yhden pehmokissansa nimellä Mirri.
Poppi Kavalainen vieraili muutama viikko sitten Minean kanssa Kanarian saarilla ja pieni viime hetken lähtökriisi syntyi siitä, kun en suostunut pakkaamaan puolet matkalaukusta täyttävää Marjatta Mäki-Kavalaistakin mukaan.
Rakas pieni tyttöni, pelkään että vielä joku päivä emoalus tulee ja hakee sinut takaisin kotiplaneetalle!

 

 

Pieni mies

Hiirologiaan on tullut lisää porukkaa! 24.4.2014 klo 4.42 meille syntyi pieni poika. Pieni on suhteellinen käsite, sillä pojalla oli pituutta 54 cm ja painoa 4765g. Synnytys sujui kuitenkin hyvin ja rivakastikin, joten mitäpä siinä muuta kuin että suuri on kaunista! Tytöt ovat veljestä innoissaan ja hiukan yllättäen etenkin Pinja on innokas lastenhoitaja. Minea puolestaan on hiukan pettynyt ja väliinputoaja, kun menetti lellikkivauvan paikan, mutta positiivisen luonteensa ansiosta toipunee tästä nopeasti.
Poika syntyi vajaa viisi tuntia Ollin syntymäpäivän jälkeen, joten ihan en ehtinyt Ollille parasta synttärilahjaa toimittaa. Mutta, poikahan vain halusi tietenkin oman synttäripäivän, kuka sitä nyt toisen kanssa samana päivänä juhlisi? Hauskaa oli myös se, että katselin kiinteästi Sotshin olympialaisia äitiyslomalla, ja kohtelias nuorimies ajoitti syntymänsä siten, että Jorviin suunnattiin vasta kun olympialaisten päättäjäisjuhlat oli hienosti saatu loppuun.
Vielä kotielämä hakee muotoaan ja Olli on onneksi ensi viikon vielä isyyslomalla, mutta eiköhän tämä tästä taas lähde, jo kolmen lapsen rautaisella rutiinilla :).

Hiirologia goes Bridget Jones

No niin, onpa tovi vierähtänyt viimeisestä bloggauksesta. Ei voi mitään sille, että elämä vie ja bloggaaja vikisee. Helposti vaan käy niin että kun bloggaus hetkeksi unohtuu, tapahtumia kertyy niin paljon, että ei jaksa kirjoittaa kun tuntuu, että olisi niin paljon kerrottavaa.
Jos joku sinnikäs ihailija tätä blogia joskus vielä lukee, ajattelin kokeilla Bridget Jones-tyylistä kirjanpitoa viimeisen yhdeksän kuukauden tapahtumista.

2 koko perheen ulkomaanmatkaa (Rooma, Tallinna)
1 äidin A-luokan humputtelureissu (Madrid)

Hiirologinen perhe on matkaillut viime aikoina Roomassa (syksyllä 2010) ja Tallinnassa (kevättalvella 2011). Rooman-reissu sujui oikein hyvin, mukana oli reilusti tuttuja aikuisia paimentamassa Pinjaa ja Mineaa ja antiikin nähtävyydet ovat loppujen lopuksi aika lapsiystävällisiä: kukapa ei haluaisi omin pikku kätösin koskea areenaa, jolla taistelivat karhu vastaan leijona. Toisaalta, kolmevuotias voi saada itkupotkuselkäkeikka-raivarin siitä, että ei pääse karhun ja leijonan taistoa katsomaan. Ja lentomatkailusta voin kertoa sen verran, että vaikka Rooma-Helsinki-lento on vain 3,5 tuntia, sen aikana ehtii laulaa aika monta kertaa Ihhahhaan.
Tallinnaan suuntasimme puolestaan perheristeilyn muodossa. Risteilykonsepti sinänsä oli tosi mukava, mutta Pinjan ÄÄRETÖN puuhakkuus kiristi aikuisten hermot äärimmilleen. Neiti muun muassa tuli kuulutetuksi laivan kaiutinjärjestelmässä, kun Pinsku kävi laivan risteilyemännille ilmoittamassa, että hän haluaisi löytää isän. Pinsku vaan ei vaivautunut sanomaan, että äiti ja pikkusisko soittavat rumpuja hänen selkänsä takana ja että isä on vain lähtenyt tax free:hin. No, itse olin sitä mieltä että kuulutetuksi tuleminen on osa aikuiseksi kasvamisen riittiä, mutta perheen isä oli vahvasti eri mieltä (hän ei kuulemma koskaan tullut kuulutetuksi). Hmm, mistä lienee Pinja touhukkuutensa perineen....


1 menetetty lemmikki
1 uusi lemmikki

Rakas Lyylimme, todellinen Persoona, lopetettiin vuosi sitten helmikuussa, kun voimat alkoivat liki 19-vuotiaasta rouvasta ehtyä. Vielä lokakuussa julistin, että meille ei lemmikkiä tule ennenkuin Pinja menee kouluun ja silloinkin harkitsemme koiraa. No, kuukautta myöhemmin kävimme Hannan mökillä Hannan kissoja katsomassa ja yhtäkkiä en muistanut yhtään vasta-argumenttia kissan omistamiselle....Koska muillakin perheenjäsenillä järjen ääni on hyvin himmeä kun lemmikeistä puhutaan, muutaman kiemuran jälkeen Elli-neiti Lappeenrannasta asettui taloksi. Kuvien perusteella Elli oli paljolti Lyylin näköinen (naamaraita takaa laadun!), mutta todellisuudessa Elli on ihan oma Persoonansa ja taatusti hurmaava sellainen.


1 opittu kävelytaito

Minea alkoi kävelemään n. 1 vuoden ja 2 kuukauden ikäisenä. Minea oli hiukan siskoaan varovaisempi, tykkäsi kävellä tukia pitkin eikä lähtenyt huojumaan keskilattialle, mutta ihan reippaasti kävelyn aloittaminen sujui. Minea käveli alkuun hurmaavasti kylki edellä, toista jalkaa raahaten. Vaikutelma oli sama, kuin 80-vuotiaalla mummolla jolla on vasemmassa lonkassa pikkuisen kulumaa. Nyt kävely on jo oikein hyvää, jopa kumisaappaat jalassa.


7 uutta sanaa

Tällä hetkellä Minean sanavarastoon kuuluvat: äittä (äiti), lamppa (lamppu), apa (Pinja), aito (maito), heppa (heppa), hauva (hauva) ja mauUUU (kissa). Auton läsnäolo ilmaistaan villisti pörisemällä. Aika huvittavaa oli se, että lampa, apa ja pappa (=yleissubstantiivi kaikille asioille) viittasivat siihen, että perheeseemme on liittynyt suomenruotsalainen jäsen.
Vaikka sanavarasto ei vielä suuri ole, Minea ymmärtää jo vaikka mitä. Kaikki "lähdetäänpäs syömään/pesulle/nukkumaan"-komennot saavat tytön suuntaamaan oikeaan suuntaan. Lisäksi silloin kun Minealla on asiaa, hän tekee itsensä ymmärretyksi: yksi ilta luin lehteä kun televisiosta tuli ravi-mainos. Minea ärjyi "heppa, heppa, HEPPA!!" sormi pystyssä niin kauan että nostin katseeni lehdestä ja totesin, että televisiossa todella oli heppa.

Lukemattomia kuolemattomia lohkaisuja

Pinjan puhetulva on estotonta, taukoamatonta....ja aivan ihanaa. Pinsku kommentoi kaikkea ja kaikille ja sanoo jotakin hellyttävän huvittavaa joka päivä. Ujous ei tätä höpötinttiä vaivaa. Äidin korvatulpat ovat Pinjan mielestä korvapuustimet. Eräänä iltana Pinja myös ilmoitti että "äidillä on kaksi tyttöä, Minea ja ikääntynyt Pinja". Selitys löytyi Topi ja Tessu -kirjasta, jossa metsästäjällä oli kaksi koiraa, Tessu ja ikääntynyt Pösö.

2 menetettyä työpaikkaa
1 luovutettu hoitopaikka
1 valmis väitöskirja
2 saavutettua työpaikkaa
2 uutta hoitopaikkaa

Pinja jäi syksyllä kotihoitoon ja minä sain väitöskirjani valmiiksi. Olimme lopulta alkuvuoden sapattivapaalla koko perhe: välillä tämä jatkuva "lomailu" tuntui ihan lomalta, välillä taas pyörimme täällä ympyrää ja teimme toisemme hulluiksi. Maaliskuussa kuitenkin saimme molemmat äkkiä töitä ja yllättäen myös tytöt pääsivät Pinskun vanhaan päiväkotiin hoitoon. Nyt arki alkaakin jo rullata, ja tytöt viihtyvät päiväkodissa hyvin.
Ehkä siinä hiukan päivitystä tilanteeseen. Toisin kuin Bridget Jonesin päiväkirjassa, tähän vuoteen ei kuulunut yhtään tupakkaa:)!

Vesipeto ja Vauvokki-vauva

Hiirologiaan olisi aika päivittää kesäkuulumisia, mutta en oikein tiedä mistä aloittaa. Paras siis aloittaa alusta.

Pinja käynnisti kesän Tapiolan keskusaltaasta. Olimme palaamasta Minean rokotetutkimuksesta, kun Pinsku lukuisista kielloista huolimatta juoksi liian lähelle Keskusaltaan reunaa, molskahti veteen ja katosi pinnan alle. Vaikka olen aina pitänyt Keskusallasta oksettavana avoviemärinä, jossa linnut ulostavat, nyt ei auttanut kuin hypätä perään. Sain hetkessä heivattua Pinjan rannalle, mutta itselläni oli vaikeuksia päästä korkeaa betonireunaa ylös. No, vihdoin minäkin pääsin rannalle ja saimme vielä Pinjan hatun ja kengän kalasteltua rannalle ja silloin minua jo tapaus nauratti kovasti. Onneksi Olli oli myös Tapiolassa ja kuskasi epäonnisen perheensä kotiin pesulle ja kuivumaan. Kun ottaa huomioon, että tänä keväänä Pinja on jo molskahtanut jäiden sekaan keväiseen ojaan ja on pudonnut setänsä ylioppilasjuhlissa pihapenkin selkänojalta selälleen (rautatankojen ja kivien väliin, pehmoiselle nurmelle), en voi muuta kuin todeta, että toisten lasten suojelusenkelit ovat hiukan kiireisempiä kuin toisten.

Heti Ollin loman alussa suunnistimme Joensuuhun isomummin syntymäpäiväjuhlille ja tutustumaan "Hirkkaan", tyttöjen ukin suvun legendaariseen kesänviettopaikkaan. Pinja ja Minea olivat loistavia matkaseuralaisia, automatkat sujuivat melko jouhevasti. Pinja ihastui Hirvirantaan niin, että kun seuraavalla viikolla Espoossa ehdotin uimareissua Lauttasaaren rantaan, sai neiti itkupotkuraivarin, kun hän olisi halunnut Hirvirantaan. No, edes tämä curling-äiti ei suostunut ajamaan 500 kilometriä, jotta tytön toive saataisiin toteutumaan.

Yksi kesäreissuistamme suuntautui Muumimaailmaan Naantaliin, jonne saimme seuraksi Heikin ja Kallen perheineen. Yövyimme Anssin vanhempien luona Turussa ja aamupäivästä suuntasimme Muumimaailmaan. Pinja oli periaatteessa muumeista innoissaan, mutta ei vielä tänä vuonna uskaltautunut halailemaan muumeja vaan vilkutteli niille hiukan kauempaa. Vähintään yhtä innoissaan muumeista oli Olli ja hiukan yllättäen Kalle (5 kk), joka oli rohkein muumien silittelijä!

Heikki ja Pinja veneitä uittamassa Muumipapan laivan luona

Parasta reissussa oli järsiminen, totesivat Minea ja Kalle



Säät suosivat koko loman ajan ja mökkeilimme pariinkin otteeseen. Pinja nautti uimisesta ja parhaina päivinä neiti taisi olla 5 tuntia vedessä. Aina ei edes tarvittu järveä, myös Minean kylpyamme riitti!

Ja maistui se mökkielo Minnillekin

Mökkireissun yhteydessä kävimme myös Joutsenon kotieläintarhassa. Tässä Pinja tekee tuttavuutta kukon kanssa. Kuten edellisenä vuonna, mieleenpainuvin eläin oli tänäkin vuonna possu. Outoa sinänsä, sillä valinnanvaraa eläimissä oli pupuista alpakoihin....Pinja taitaa olla possu-ihmisiä.

Loman viimeisellä viikolla toteutimme vielä Linnanmäen reissun. Pinja olisi jo saanut lasten rannekkeenkin (on siis yli 100 cm), mutta otimme hänelle vielä mini-rannekkeen jolla aikuinenkin pääsi mukaan. Lintsi-reissu meni aivan uskomattoman hienosti, Pinja oli innokas ja rohkea kieppuja, mutta jaksoi myös jonottaa kärsivällisesti ja totteli annettuja ohjeita. Olin lykännyt Lintsi-reissua, koska arvelin sen olevan katastrofi uhmakohtauksineen ja ylikierroksilla käymisineen, mutta Pinja osoitti, että näinkin hienosti voi reissut mennä. Tässä kuva karusellista, joka oli ensimmäinen laite missä kävimme.

Minea on kehittynyt aivan valtavasti, ja mahdollisesti pian jo alkaa konttaamaan. Tällä hetkellä suurinta hupia on konttausasennossa heijaaminen ja tätä taitoa täytyy treenata yötä päivää, äidin yöunien kustannuksellakin. Ääntely ei ole vaihtunut vielä jokelteluksi, vaan Minni on keksinyt korvata karhumaisen murinan possumaisella röhkinällä. Ei kovin naisellista tämäkään.

Minea sai kesällä myös yllättäviä arvoaseman ylennyksiä. Pinja on tähän asti reagoinut voimakkaasti siskosta käytettyihin hellittelynimiin ja on yleensä kiljunut,että "ei se ole Miipusteri, se on Minea vaan!". Yksi päivä sitten kysyin, että mikä Pinjan mielestä olisi hyvä lempinimi siskolle, ja Pinja totesi yksikantaan "Vauvokki-vauva"! Niinpä Mineasta tuli Vauvokki-vauva ja Pinjasta tietysti Vauvokki-isotyttö. Vielä suurempi edistysaskel oli kun Pinja yhtäkkiä totesi, että "me molemmat ollaan Passan-kameleita". Pinja on ihastunut Taotao-jaksoon, jossa äitikameli löytää pikku-Passan-poikasensa ja Pinsku on mielellään leikkinyt olevansa Passan ja minun pitää olla äitikameli, joka löytää hänet. Tähän asti Minni ei missään nimessä kuulunut leikkiin, mutta nyt yhtäkkiä hänet ylennettiin Passaniksi. Pinja tuskin itse tajuaa, miten hienon kunnianosoituksen hän meidän mielestä teki!

Tyttötupla together part II

Kyllä mä ymmärrän, että tuo pienempi tyttö kasvaa silmissä, mutta pitääkö tuon isommankin kasvaa niin nopeasti (vertaa Tyttötupla together -kuvaan tämän vuoden helmikuulta)?

Mitä ihmettä

Meiltä hajosi imuri kesken imuroinnin, joten tarmokas kotiäiti saa nyt hyvällä omallatunnolla kirjoittaa Hiirologiaa. Tai melkein hyvällä omatuntolla, voishan sitä väikkäriäkin kirjoittaa, tai ommella Minealle päiväpeittoa.....No joo, sitten asiaan!

Minean kääntyileminen sujuu jo mallikkaasti, mutta edelleen vain selältä mahalle. Minea saa tietysti joka suorituksesta valtaisat aplodit ja siksi hän aina käännyttyään jää pälyilemään ympärilleen, että näkihän joku ja missä minun suosionosoitukset viipyy. Etenkin Pinja on kiitollinen yleisö, joka jaksaa loputtomiin hihkua siskon taidonnäytteelle. Viime aikoina Minean ruokavalio on ollut hiukan turhan kaali-voittoinen, sillä kääntymisen sivutuloksena Minnistä poistuu usein..hmm..vaihtoilmaa.

Postauksen otsikko viittaa siihen, että aikaisempia Hiirologia-kirjoituksia lukiessani huomasin, että viiden kuukauden iässä Pinskun silmät olivat jo selvästi kehittymässä ruskeiksi. Minealla silmät ovat puolestaan aivan selkeän siniset edelleen. Uskaltaisiko tässä jo varovasti riemuita siitä, että en taidakaan jäädä perheen ainoaksi sinisilmäksi. Peruskoulun perinnöllisyysoppituntien mukaankin tämä on ihan mahdollista: vaikka sekä Olli että hänen vanhemmat ovat ruskeasilmäisiä, sekä Ollin isän- että äidinpuoleisissa isovanhemmissa on sinisilmäinen edustaja. Olli siis voi kantaa resessiivistä sinisilmäisyyden geeniä.

Pinjan ja Minean kehitystahdissa on kyllä jonkin verran eroja. Minea on huomattavasti nopeammin kehittynyt liikunnallisuudessa, mutta toisaalta Pinskun jokeltelusanavarasto oli tässä iässä jo melko monipuolinen. Minea edelleen lähinnä vaan murisee ja päästelee hirmuliskomaisia kiljahduksia.

Lintupa hyvinkin

Eilen mukavasti menneen päiväkotipäivän jälkeen äiti oli jätskinostotuulella ja kävimme hakemassa kotimatkalla lähikaupasta jätskituutit. Jäimme niitä kaupan viereiselle nurmikolle syömään ja Pinsku huomasi västäräkin pomppivan jalkakäytävällä.

Pinja: Äiti katso, tuolla on joku lintu.
Äiti: No niinpä onkin, lintupa hyvinkin.

Äiti ei ilmeisesti ole juttutuulella ja jatkaa jätskin syöntiä. Pinja kuitenkin tuijottaa kiinteästi äitiä ja odottaa....

Äiti: No, mitä nyt! Syö jätskisi ennenkuin se sulaa!
Pinja: No, ajattelin vaan, että mikä lintu se oikein mahtaa olla?!
Äiti: Ai, sehän on västäräkki.
Pinja: Niin, sillähän on ihan valkoinen naama!


Mitä tästä opimme? Kun kerran alkaa nimeämään eläimiä lajitasolla, on turha kuvitella että "lintu"- ja "kala"-nimikkeisiin voi joskus palata. Illalla kalareissulla tuli saaliiksi punainen isä-kolmipiikki ja pikkuinen ahven. Pinjan mielestä molemmat olivat ihan iloisen näköisiä kaloja.

Vieras vauva

Eihän tässä Minean asussa siis mitään vikaa ole, se on oikein hieno, lahjaksi saatu ja vielä Gapiltä ostettu, ulkomailta siis. Mutta kun meidän vauvat (sekä Minea että aikanaan myös Pinja) näyttävät siinä jotenkin niin vierailta, että ihan äitiä heikottaa. Ihan kuin joku olisi vienyt minun vauvani ja tuonut jonkun vieraan tilalle, eikä kukaan usko, että vauva ei ole minun.

Mistähän tämäkin ajattelu johtuu? En suinkaan ole ostanut kaikkia lasteni vaatteita itse, joten se ei johdu siitä, että vain itse ostamissani vaatteissa lapset näyttävät oikeilta ja omilta. Myös monet tummat ja "poikasävyiset" vaatteet näyttävät ihan normaaleilta tyttöjen päällä. Lienee myös tarpeetonta sanoa, että tämä haalari päätyi Minean päälle eräänä sunnuntaiaamuna kun Olli heräsi tyttöjen kanssa ja valitsi heille vaatteet.

Minea oli taas neuvolassa, paino oli reippaassa nousussa ja pituuskasvu puolestaan kovasti tasaantunut. Neuvolantädit olivat tietysti aivan haltioissaan, ja oudon riemuissaan olivat myös siitä, että "se valtava pituuskasvukin on nyt tyrehtynyt". Ehkä märehdin liikaa näitä painoasioita, mutta minua edelleen ärsyttää se, että vauvan kultainen standardi on olla lyhyenläntä paksukainen. Mikä siinä pituuskasvussa on niin pahaa ja painonnousussa on niin hyvää?

Minea myös kääntyi tänään selältä mahalle. Ihan hieno saavutus, sillä Pinja teki vastaavan tempun puolitoista kuukautta myöhemmin, puolivuotiaana. Tämä selältä-mahalle on hiukan rasittava vaihe, sillä vauvalle ei ole hajuakaan mitä tällä uudella hienolla taidolla voisi tehdä, ja kitisevää vauvaa saa koko ajan olla kääntämässä takaisin selälleen.

Pinsku puolestaan on ihastunut Postimies Pate -ohjelmiin. Jälleen suosikki, joka on myös minulle tuttu lapsuudestani. Itsekin katselen niitä mielelläni, ja haaveilen elämästä pienessä englantilaisessa kylässä postimiehenä. Ongelma vain on se, että Paten tunnari kääntyy niin herkästi lapsille sopimattomaan muotoon: "Pate sekä kissa, aina juovuksissa, tyhjentävät postilaatikon". Ei parane laulella tätä lapsille.

Tämä viikko sujunee Euroviisuhuumassa ja sunnuntaina tarkoituksena olisi juosta Naisten kymppi. Hiirologiassa siis kaikki hyvin, vaikka lämpöiset ilmat olivatkin vain lyhyt ilo.

Kesänaiset

Kesä sitten tuli, ihanaa! Kyllä sitä on odotettukin. Etenkin kun takapihamme vielä kaksi kuukautta sitten näytti tältä


Minea ei ehkä kesäkelejä niin innolla odottanut, sillä pihapäiväunet lyhenivät heti kun helteet saapuivat. Toisaalta on myös mahdollista, että Minni kasvattaa hampaita ja ylimääräinen kitinä johtuu tästä. Ja aivan kuin helteet ja hampaat eivät riittäisi uusiksi asioiksi, Minea kääntyy selältä mahalla aivan lähipäivinä. Tämä on tosi hassua, sillä odottelin Pinskun esimerkin mukaisesti kääntymistä vasta parin kuukauden kuluttua. Yrittäessään kääntyä Minni myös onnistuu pyörimään kuin kellon viisari alustallaan. Tämän taidon huomasin hiukan yllättäen, kun jätin Minean parisängyllemme, menin ripustamaan pyykkejä ja kun palasin, tytön jalat olivat eri suuntaan kuin lähtiessäni. Pelottavaa.
Pitkällisen ja sekavan sairaalatutkimuskierroksen jälkeen Minean painoasia on nyt loppuun selvitetty, tyttö todettu lievää korvatulehdusta lukuunottamatta terveeksi ja kiinteät ruuat aloitettu. Jospa sitten pääsisimme harrastamaan muitakin asioita kuin terveyspalveluita.
Kiinteistä ruuista Minea syö perunaa ja bataattia. Ihan hallussa homma ei ole, sillä Minni ei varsinaisesti soseita syö, vaan hörppii ne imemistyylillä lusikasta. Soseiden syömistä jännittävämpää on usein lusikan nappaaminen äidin kädestä, tai suunpyyhkimiseen tarkoitetun talouspaperin syöminen.
Neiti Kesäheinä (toim. huom. Tukkavauvan otsatukkaa leikattu näkökyvyn säilyttämiseksi)




Blogissa usein esitelty parivaljakko Pinja ja Heikki on saanut haastajat Mineasta ja Heikin pikkuveljestä Kallesta. Pinjalla ja Heikillä oli sama laskettu aika ja heidän ikäeroksi tuli yhdeksän päivää. Minealla ja Kallella laskettu aika oli peräkkäisinä päivinä ja ikäeroksi tuli tasan viikko. Tytöt ovat kummassakin tapauksessa poikia vanhempia. Tässä kuopukset yhteiskuvassa, huomaa Kallen ponteva vatsallaanhengailuasento, jollaisesta Minea voi vain haaveilla.




Pinskumme puolestaan on nyt 2,5-vuotiaana hämmentävässä iässä. Toisaalta hän ymmärtää ja osaa niin paljon ja toisaalta taas ei sitten niin yhtään mitään. Yhtenä päivänä kysyin tuleeko Pinjasta isona äiti. Vastaus:"Joo, minusta tulee äiti ja sinusta lapsi ja sitten minä sanon että syö lautanen tyhjäksi. Ja Mineasta tulee isä ja isästä myös lapsi". Minusta tämä oli hyvin monimutkainen ajatusleikki. Toisaalta esimerkiksi ajan kulumisesta Pinjalla on erittäin vähän hajua. Kaikki tapahtui joko eilen tai aamulla, oli tapahtumasta sitten tunti tai kaksi kuukautta. Joskus myös päivä- ja yöunet menevät sekaisin, ja Pinja kertoo lähtevänsä päiväkotiin sitten kun on nukkunut, vaikka olisi menossa kotona päiväunille.

Pinjan Barbapapa-innostus ei osoita laantumistaan. Löysin vihdoin Barbapapa-vaatteita myös leikki-ikäiselle, ja tämän paidan Pinja vetää aina päälleen jos se sattuu olemaan puhtaana. Joskus myös silloin kun se ei satu olemaan puhtaana.

Barbapapan lisäksi toinen kestosuosikki on tietenkin saippuakuplien puhaltaminen. Vielä viime kesänä saippuakupla oli "pappila puppila", nyt jo hienosti "taippuatupla".

7 asiaa, joita et tiennyt minusta

Muutaman muun blogin innoittamana lainaan Hiirologiaa omiin jorinoihin ja julkaisen äitienpäivän aaton kunniaksi listan 7 asiasta joita et minusta tiennyt:
1. Olen puhdasverinen lähiölapsi. En haikaile maaseudulle asumaan, kyllästyn mökkielämään noin viikossa ja omakotitalossa asuminen olisi minulle aivan liian työlästä. Toisin kuin useimmat uskovat, unelmakotini todella on rivitalo/paritaloasunto laiskanpulskeassa nukkumalähiössä, jossa sekä ulkoilumaastot että palvelut ovat lähellä.
2. Minulla on jonkunasteinen valokuvamuisti. Jouduin tämän seurauksena lukiossa opettajan puhutteluun, sillä historiankokeessani oli sanasta-sanaan lainattuja pätkiä suoraan oppikirjasta.
3. Vihaan tammikuuta ja maanantaita. Suosikkikuukauteni on syyskuu, ja suosikkiviikonpäiväni on torstai. Ironisesti tyttäreni ovat syntyneet syyskuisena maanantaina ja tammikuisena....keskiviikkona.
4. Haaveilen jatkuvasti muutosta/lomamatkasta Malesiaan.
5. En pidä ruuanlaitosta, vaikka haluaisin kovasti pitää. Mahdollisesti minulla on hiukan huono suhde ruokaan. Toisaalta, pidän siivoamisesta, etenkin niistä siivouksen lajeista joita voi tehdä iPod-korvilla.
6. Käytän lasten syntymää tekosyynä siihen, että näytän homssuiselta, repsahtaneelta ja väsähtäneeltä. Ja oikeastaan nautin tosi paljon siitä, että ei tarvitse näyttää huolitellulta:).
7. Vaikka pidän ihmisistä ja olen seurallinenkin, minulla on suuri oman tilan tarve ja kestän yksinäisyyttä melko hyvin.　

Hei hoi hauki

Tuntemattomia ovat kaksivuotiaan tiet. Vapun lähestyessä ajankohtaiseksi tuli vappupallon hankkiminen. Hehkutin muumipallon mahdollisuutta, tai sitten Nalle Puh -palloa Pinskulle. Alkuviikosta kun olin ruokakaupassa, huomasin helium-pallojen jo saapuneen sinne, mutta soitto kotiin paljasti, että minä en saa palloa ostaa, vaan Pinsku valitsee itse pallonsa. Eilen sitten menimme kauppaan palloa valitsemaan ja jo portaissa vastaan tuli tyttöjä hevos-, Hello Kitty-, prinsessa-, Mikki Hiiri- ja Nalle Puh -pallojen kanssa. Ajattelin, että tältä akselilta myös Pinskun valinta löytyy, mutta ei. Kymmeniä palloja ihailtuaan Pinsku blokkasi palloparvesta itsensä kokoisen hai-pallon ja lähti päättävästi kassalle. Yritin suostutella Pinjaa vielä harkitsemaan, mutta puheeni kaikuivat kuuroille korville. Sitä paitsi tämä kala ei ole hai vaan hauki ja Pinja halusi juuri hauki-pallon.

Niinpä sitten kuljimme ostarin läpi haukipallon kanssa samalla kun Pinja lauleli "Hauki on pikkuinen kala, Hei hoi hauki, Kansallisilla kalapäivillä sinut parhaana palkitaan."

Ja kyllä oli isä kalastajatytöstään ni-iin ylpeä! Hauskaa Vappua toivottaa Hiirologian väki!

From Mama's workshop

Älkää pelätkö, ei tämä blogi ole muuttumassa söpöksi sisustus- ja käsityöblogiksi, jossa suitsait sukkelaan kaikki onnistuu ja pussinsulkijoista taiotaan idyllisiä koriste-esineitä. Hiirologiassa edelleen sataa räntää, peukalot ovat keskellä kämmentä, nenät vuotavat ja hermot menevät säännöllisin väliajoin. Henkisen kotini löysinkin Facebookin "Ei mennyt niinkuin Strömsö:ssä"-ryhmästä, jossa rairuohot jäävät kasvamatta ja puurot palavat pohjaan.

Kuitenkin hetkellisiä käsityöinnostuksia koetaan myös Hiirologiassa. Kristina ja Marcus toivat lahjaksi ihanan käsityökirjan Papiljottilehmä ja Haalarihai, jossa kodin tarpeettomasta tavarasta tehdään leluja lapsille. Tunnettu totuushan on se, että varsinaisia lelu-nimikkeellä kulkevia tavaroita ei alle kolmevuotias tarvitse, parhaita leluja ovat oikeat kodin tavarat.

Pinjan Barbapapa-innostus sai äidin kokeilemaan miten Bliw-saippuapullosta tulee kylpylelu. Tässä siis Barbapinko, yksi Pinjan rakkaimmista leluista ja aivan ehdoton saunakaveri.


Äidin ollessa poissa äitityynyn halailu piristää pikkuista. Tässä isomummun vanhasta sohvatyynystä ja äidin vanhasta hellepuserosta väsäilty äitityyny. Tekeillä on myös isätyyny ja isomummotyyny, joten kokonaista tyynyjen sukupuuta odotellaan.


Papiljottilehmä-kirjasta sovellettu idea on myös tämä taaperon säkkityyny/painikaveri, jossa vanhoista verhoista on ommeltu kuutio, jonka sivussa olevasta vetoketjusta kuution voi täyttää varapeitteillä ja -tyynyillä. Pehmeän kuution kanssa voi turvallisesti painia ja toisaalta sen päälle voi heittäytyä lukemaan kirjoja.


Sukupolveni innostus kaikenlaiseen tuunaamisen, kierrätykseen ja kirpputoreihin hämmästyttää usein vanhempia ihmisiä. Kyse ei kuitenkaan siitä, että meillä ei olisi varaa ostaa uutta. Kyse on pikemminkin juuri siitä, että meillä on ja on aina ollut varaa ostaa uutta. Juuri se on innostanut niin monia arvioimaan tavaraa ja kulutusta ihan eri näkökulmasta kuin ennen. Ainakin itse taistelen kertakäyttökulttuuria vastaan, joka vain tuhoaa planeetan ja aiheuttaa sen, että mikään tavara ei ilahduta kuin sen hetken kun se kaupasta kannetaan kotiin ja sitten se onkin jo matkalla kohti kaatopaikkaa. Sen sijaan jos löytää kivan lastentarvikkeen käytettynä, syntyy ilo paitsi edullisesta löydöstä, myös siitä, että tavara pääsee pitkäaikaiseen hyötykäyttöön, joko sellaisenaan tai hiukan uuteen uskoon tuunattuna. Ja onhan esimerkiksi Pinjan TrippTrapp-tuolilla mahtava historia: Minea taitaa olla jo kuudes käyttäjä tuolille.

Tällä hetkellä äidin workshopin tärkein tuotantotehtävä on kuitenkin tuottaa Minealle maitoa, joka Minealle usein kaupitellaan hienostuneella nimellä "30 year-old Mama's finest blend, single malt". Vaikka tämä hienostunut juoma Minealle hyvin kelpaa, painoa ei Minealle vaan kerry tarpeeksi (neuvolantätien mielestä). Tällä viikolla kävimmekin verikokeissa, mikä oli harvinaisen ikävä kokemus sekä äidille että lapselle. Toivottavasti verikokeista ei mitään löydy ja sen jälkeen neuvolantätikin uskoisi, että pitkänhuiskea tyttömme kasvaa juuri niinkuin pitääkin. Vaikka arvostan suunnattomasti Suomen neuvolajärjestelmää, hiukan rasittaa se, että neuvolassa katsellaan enemmän kasvukäyriä kuin vauvoja. Samoin olen hiukan pettynyt siihen, että neuvola on niin fyysiseen kasvuun ja kehitykseen keskittynyt ja neuvola ei juurikaan tue tai opasta vanhempia lapsen henkisen ja sosiaalisen kasvun ohjaamisessa.

Pinjasta on kuoriutunut melkoinen nautiskelija, ehkä äidin esimerkin ansiosta. Useimmiten kun laitan muumivideon pyörimään, Pinsku hakeutuu tällä tavalla sohvalle viltin alle nautiskelemaan puolituntisestaan muumien parissa.


Pinja on maanantain ja tiistain kotona, ja keskiviikosta perjantaihin päiväkodissa. Alkuviikosta hengaillemme siis ahkerasti lähipuistossa, mutta teemme myös pikku retkiä esimerkiksi Tapiolaan ja kirjastoon, bussiautolla tietenkin. Koska tyttäreni viettävät lapsuuttaan vielä astetta tiiviimmässä betoniviidakossa kuin missä itse kasvoin, täytyy maaseutu-simulaattorissakin välillä piipahtaa. Tässä keväinen kuva Helsingin Falkullasta, missä on pieni kotieläintarha, jossa käyminen on ihan ilmaista. Kevät oli otollinen aika tällaiselle retkelle, sillä sekä kanoilla, vuohilla että lampailla oli pienet poikaset. Pinja tykkäsi eläimistä kovasti ja etenkin lampaat, joita pääsi hyvin rapsuttelemaan, olivat ihania. Minea jälleen nukkui rattaissa onnensa ohi, eikä tiennyt eläimistä yhtään mitään.

Vähän isompi filee

Mainostin juuri Minean vaunukoppaa yhden sardiinifileen purkiksi. Eilen taisi saaliiksi tulla hiukan suurempi sardiini, sillä tällainen filee sieltä löytyi

Minea oppi viikonloppuna nauramaan. Nauru oli huomattavan äijämäinen röhötys, ja äijämäinen oli naurunkohdekin: äiti esitti tytöille Tsingiskaan-laulua. Ilmeisesti se huh-hah-kohta oli erityisen huvittava. Pinja on myös tämän jälkeen pyytänyt, että äiti laulaisi tätä "naapurikansa"-laulua. Pitäisiköhän mun hankkia lisää lastenlaulukirjoja?

Myös lelukaaressa roikkuvat lelut ovat alkaneet lupaavasti kilistä, kun Minea makaa lelukaaren alla. Tämä tarkoittaa sitä, että pikkuisemme alkaa tarttua pian esineisiin.

Tänään Minea kävi hurmaamassa mammoja Stockan Hulluilla päivillä. Monesta suunnasta kuului: "ihana vauva, kato miten paljon tukkaa....".

Pääsiäisen ihme ja Hän

Perheessämme koettiin tänä pääsiäisenä pääsiäisen ihme ja ilosanoma: Pinja (2,5 v) oppi kuivaksi. Pitkään tätä oli pohjustettu, kokeiltu kaikenlaisia konsteja ja toivottu hartaasti. Yksi aamu Pinja vaan sanoi, ettei haluaisi enää vaippaa, ja siitä se vaipattomuus sitten lähti sujumaan kuin tanssi. Tietysti äidin vanhasta tarrakirjasta saadut tarrat avittavat asiaa: välillä Pinjalla oli vielä toimitus kesken kun hän jo pomppasi potalta pystyyn ja juoksi keittiöön huutaen "Mä saan tarran!!".

Minea puolestaan on leppoisa kaveri, jopa niin leppoisa että jää aika vähälle huomiolle. Päivät neiti enimmäkseen torkkuu ulkona vaunuissa, ja välillä poikkeaa sisälle syömään ja naureskelemaan. Nyrkki alkaa löytyä, minkä johdosta neiti näyttää Vauvojen vapautusrintaman johtohahmolta: pystyssä oleva nyrkki on varmin tunnusmerkki Minnistämme. Minea on myös melkoinen hölösuu-jokeltelija. Suosikkiäänne on mmm-mmm-mmm, joka kuulostaa melkoisen myötämieliseltä. Sinänsä ironista, sillä enimmäkseen täällä muutoin kaikuu Pinjan huutama: EI!!!

Tässä kuva Mineasta vaunukopassaan joka tunnetaan myös nimellä "yhden fileen sardiinipurkki".

Yleensä filee viihtyy hyvin....


..toisinaan taas ei.

Minealla pituusmitta on nykyään vaikuttava 64 senttiä, mutta painoa ei tule edelleenkään tarpeeksi. Siksi luvassa on lääkärikäyntejä ja painotarkkailuja, aivan kuten Pinskun kanssakin aikoinaan. Itse pidän hommaa aika turhana, kuten Pinskunkin kohdalla, mutta onhan se ihan hyvä että vauvoista pidetään huolta ja tutkitaan asiaa.

Minean näkiessään yksikään ihminen ei ole vielä voinut olla kommentoimatta huikeaa tukkaa. On kyselty että onko se peruukki ja onko sitä föönattu. Aika huvittavalta pikku Turremme kyllä näyttääkin: mielestäni hän muistuttaa nuorta Paul McCartney:a

ja kylvyn jälkeen näyttäytyy David Hasselhoff Jr.


Pinskun laukomia "lastensuusta" totuuksia ei olekaan pitkään aikaan kirjattu tähän blogiin. Tässä siis muutamia osuvia sanamuunnoksia 2,5-vuotiaan logiikalla.

"pilkistely": "Äiti, minä pilkistelen täällä vielä" = Pinsku työntää sormea aidan rakoihin, niin että sormi pilkistää toiselta puolen
"muovistella" = muovailla muovailuvahalla

"saksistella"=leikata saksilla

"vesimeloniauto"=sementtimyllyauto

Lisäksi Pinjalla persoonapronomineista harjoittelun kohteena on tällä hetkellä "hän". Joskin nyt kaikki, sekä asiat että ihmiset, ovat hän. Tämän seurauksena neidin puheesta tulee sekä virallisen että toisaalta huvittavan kuuloinen. Tänä aamuna Pinja sanoi aamupuurostaan "otan häneen hilloa". Samoin tänään Pinsku totesi: "tuolla on varis, hän istui aidalle". Eilen puolestaan puhuin puhelimessa kun Pinja pelmahti paikalle ja sanoi: "onko se isi, haluan puhua hänen kanssaan."

Oma hajamielisyyteni (univelasta, imetysdementiasta ja muistettavien asioiden paljoudesta johtuen) taitaa huolestuttaa Pinjaakin. On liikuttavaa miten tarkka Pinsku on siitä, että myös Minea tulee mukaan. Kerran vein Pinskun ensin autolle ja menin sitten vasta hakemaan turvakaukalossa olevan Minean sisältä. Pinja kiljui hädissään autolla "Äiti, älä unohda Mineaa! Äiti, sä unohdit Minean!". Ei tainnut mennä äidin selittelyt läpi, sillä Pinja selitti vielä pitkään, miten äiti unohti kerran Minean!

Pinjan ongelma

Pinjalla on ongelma. Pinjan ongelma painaa 5,5 kiloa ja on 60,5 senttiä pitkä. Pikkusiskoksi ja Mineaksikin sitä kutsutaan.

Pinjan ongelma ei tavallaan ole pikkusisko itsessään. Pikkusiskohan on sinällään ihan söpö, nukkuu ja tuijottelee enimmäkseen ja usein naureskelee kun sille laulaa. Ei siis ole erityisen uhkaava tapaus. Uhkaavaa Pinjan mielestä on se, että ilmeisesti isä, äiti ja jopa isovanhemmat pitävät siskoa jotenkin huomioinnin arvoisena ja Pinjan veroisena. Ja Pinja epäilee, että tämä huomio on jotenkin häneltä pois.

Alkuviikot vauvan kotiintulon jälkeen sujuivat oikein hyvin, mutta viime viikot Pinja on loputtomasti vaatinut huomiota. Ja huomiotahan saa huutamalla, itkemällä, sohvalla pomppimalla, tavaroita heittelemällä ja läpsimällä. Jos ei muu auta, voi huutaa suoraa huutoa. Kaikki huomio kelpaa, sekä hyvä että huono. Toisaalta Pinja ripustautuu vanhempiinsa ja pelkää tulevansa hylätyksi: Pinskun huoneen ovea ei saa enää sulkea yöksi ja jos äiti lähtee kävelemään johonkin vaunujen kanssa edellä, Pinsku säntää hädissään itkien perään.

Pinjalle kyllä toisaalta pitää paljon tunnustustakin antaa. Pinjan näkökulmasta sisko syntyi aivan pyytämättä ja yllätyksenä, ilman että Pinja sai asiasta mielipidettään esittää. Pinja kuuntelee kärsivällisen mukisematta satuja vaikka sisko usein huutaa putkihuutoa korvan juuressa. Pinja myös varmistelee kun lähdetään johonkin, että tuleehan Minea myös mukaan ja eihän äiti unohda Mineaa. Kun Minea herää uniltaan, Pinsku kiikuttaa heti lelukaarta siskolle, ja jos Minni itkee, Pinja kertoo äidille, että äidin pitää ottaa nyt Minea syliin.

Ainoana lapsena kasvaneena olen ollut hyvin huolissani, että olen luonut Pinjalle ihmissuhteena, josta itselläni ei ole mitään käsitystä. Kaveripiirissäni tekemän kattavan haastattelun perusteella havaitsin, että yksikään kavereistani ei haluaisi olla ainoa lapsi, ja useimmat pitävät sisarussuhdettaan elämänsä tärkeimpänä ihmissuhteena. Itse kaipasin puolestani sisarusta kipeästi. Etenkin tilanteet, joissa mentiin äidin kanssa kylpylään, puuhamaahan tai huvipuistoon, jotka kuhisivat muita lapsia, olivat jotenkin hankalia. Tuntui, että kaikilla muilla oli sisarus mukana ja minä jouduin kohtaamaan muut lapset yksin.

Toisaalta vierastan puheita siitä, että Pinjasta ja Mineasta tulee toisilleen hyvät kaverit. Jos niin käy, niin se on toki hienoa, mutta ensisijaisesti tytöistä tulee toisilleen siskot. Kasvukumppanit, jotka toivottavasti arvostavat toisiaan ja voivat aina tukeutua toisiinsa. Jos tytöt ovat liian erilaisia ollakseen hyviä ystäviä, sekin on ihan ok.

Näin äidin silmissä myös esikoisen ja kuopuksen voimasuhteet alkavat aueta, enkä ihmettele yhtään että asema sisarusparvessa muokkaa persoonaan. Esikoinen napattiin vauvana pienimmästäkin inahduksesta syliin, kun taas kuopus saa välillä pää punaisena huutaa itsekseen, jos esikoisella on kakka vaipassa tai jotain muuta kiireellistä. Toisaalta vanhempien periaattellisuus ja hysteerisyys kohdistuu ensisijaisesti esikoiseen. Pinja onkin ikäänkuin äidin ja isän CV, jota Minealle esittelemme. "Katsos Minea, kyllä me sinunkin kanssa selvitään, kun Pinjan kanssakin oli välillä vaikeita hetkiä, ja hänestäkin tuli iloinen ja touhukas kaksivuotias!".

Perhe-elämämme siis edelleen hakee uutta tasapainoaan, etenkin iltojen osalta, jolloin Minea on kärttyisä sylikissa ja Pinja vaatii jakamatonta huomiota etenkin isältään. Minulla on kuitenkin hyvä fiilis tästä: kyllä tästä vielä hieno perhe tulee. Aivan varmasti!

Periaatteiden surma

Toinen lapsi karsii viimeisenkin periaatteellisuuden lapsenkasvatuksesta. Tähän johtopäätökseen olen tullut viime viikkojen perusteella. Tässä hiukan karrikoidusti esimerkkejä, miten tyttöjemme kanssa on toimittu.

Pinja: Vauvat nukutetaan omaan sänkyyn tai rattaisiin. Mieluiten vauva nukahtaa itse.
Minea: Vauva nukkuu siellä mihin nukahtaa. Pääasia että nukkuisi edes joskus. Vauva nukkuu yönsä äidin kainalossa tissi suussa.

Pinja: Vauvalle ei tarjota herkkuja. Hampaat menee pilalle ja liikalihavuus uhkaa.
Minea: Kahvipöydässä pohditaan miten vauvalle sais suun makiaksi. Sitten muistetaan että vauva on kuusiviikkoinen eikä syö kiinteitä.

Pinja: Äidin on paras miettiä mitä syö sillä tämä vaikuttaa rintaruokitun vauvan vointiin.
Minea: Äitiä uuvuttaa eikä äiti ehdi syödä kunnolla. Kuusi kuppia kahvia ja puoli levyä suklaata on oikein sopiva aamupäivän ateria.

Pinja: Äiti lukee kasvatusoppaita ja halveksii "uhkaus,lahjonta,kiristys"-juttuja.
Minea: Äiti lahjoo, uhkailee ja kiristää esikoista minkä kerkiää. Pohjanoteerauksia: "jos et nyt ole kunnolla, muumitalo lentää roskikseen" ja "saat suklaata, jos olet hetken paikoillasi". Äiti myös harmittelee, kun vauvaa ei vielä voi uhkailla, lahjoa ja kiristää.

Pinja: TV ei sovi lapsille ja sen katselua tulee tarkkaan valvoa ja rajoittaa.
Minea: TV on koko perheen kaveri. Todellakin koko perheen. Tästä ei edes keskustella.

Pinja: "Miksi vauva itkee? Voi miksi vauva itkee? Sillä on joku taas hätänä? Mikä se voi olla?"
Minea: "Pöh, taas vauva itkee. Jos se ei ole nälkä, väsymys tai ilmavaiva, se on jotain ihme vauvakitinää."

Pinja: Vauvan kanssa kuunnellaan lastenlauluja ja leikitään loruleikkejä.
Minea: Vauva kuuntelee r'n b:tä jos äitiä niin huvittaa. Sopimattomia lyriikoita yritetään välttää vain jos esikoinen on kuulemassa. Jos sopimattomia lyriikoita kuitenkin tulee laulettua esikoisen läsnäollessa, toivotaan vain ettei esikoinen laula "eiköhän ruveta vauvantekohommiin" päiväkodissa.

Minea Aino Olivia

Eilen vietimme sitten pikkusiskon ristiäisiä mummolassa. Tyttösestämme tuli siis Minea Aino Olivia. Tulokkaamme nimi noudattaa aika lailla samaa kaavaa kuin Pinjan nimi ja hyvin Pinja ja Minea rimmaavat myös yhteen. Minea-nimen olen joskus Sinuhe Egyptiläisestä bongannut ja siitä lähtien siitä tykännyt. Aino puolestaan on kaunis nimi joka sointuu rimpsuun ja lisäksi Minean mummon nimi. Olivia-nimeä olen myös Ollille liputtanut seurustelumme alkuajoista lähtien: minusta on hilpeää, että Olli V. + Emilia = Olivia.

Pikku juhlija selvisi kastetilaisuudesta hyvin mallikkaasti, pieniä asiaankuuluvia itkuja päästettiin, mutta enimmäkseen Minea nukkui ja ihmetteli vieraiden paljoutta. Harmittava takaisku juhlien suhteen oli se, että toiset kummit sairastuivat mahatautiin ja joutuivat jättämään juhlat väliin. Onneksi kummin osuus ei ristiäisiin pääty, vaan siitä se vasta alkaa. Pekka-setä edusti Minean kummeja kuitenkin mallikkaasti ja piti typyä sylissä koko kastetilaisuuden ajan.

Pinja oli juhlissa lähes yhtä vetovoimainen katseenvangitsija kuin Mineakin. Teimme juhliin M-kirjaimella koristeltuja pikkuleipiä edellisenä päivänä ja Pinja kärkkyi pikkuleipiä siitä lähtien. Sanoin kuitenkin että niitä saa vasta siskon juhlissa ja juhlapäivänä Pinjan odotus palkittiin: taisi tyttö syödä pikkuleipiä pitkälti päälle kymmenen kappaletta!

Tässä muutama kuva juhlien tuiskeesta:

Tyttötupla together

Meteorologiaa tyttärien elämästä

Kuluva talvi on ollut todella luminen ja pakkasjaksokin on ollut poikkeuksellisen pitkä. Kuopuksemme ensimmäinen talvi jäänee siis historiaan.
Hauskaa tässä on se, että myös Pinjan ensimmäinen talvi jää historiaan, tosin eri syystä. Talvi 2007-2008 oli puolestaan ennätysleuto. Lunta tuli yhden lumipyryn verran ja sekin suli pois varsin nopeasti. Meri ei Helsingin edustalla jäätynyt lainkaan. 27. joulukuuta 2007 lämpötila oli +6 astetta. Äiti puki Pinjaa silloin kalenterin, ei lämpömittarin mukaan, ja neidillä oli päällä body, potkuhousut, villapuku, toppahaalari ja makuupussi, ja koko komeus oli pakattu pehmustettuun vaunukoppaan. Lopputulos: hiestä märkä ja huutava pikkuneiti.
Tänä talvena puolestaan äiti ja vauva nököttivät neljän seinän sisällä kaksi viikkoa lämpimämpiä kelejä odotellen, ja isä ja Pinskukin ulkoilivat lähinnä ostoskeskuksessa. Tein tuon kahden viikon aikana varmaan epävirallisen tv:n katsomisennätyksen.
Mitä tästä sitten voi päätellä? Ehkä ei mitään. Ehkä kymmenen vuoden päästä nähdään, onko esikoistyttäremme luonteeltaan trooppinen tuulahdus ja kuopus viileä lumikuningatar.

Pieni tyttö osa II

Hiirologia hiljeni pahasti koko syksyn ajaksi. Tapahtumien puutteesta se ei johtunut vaan pikemminkin niiden liiallisesta määrästä. Vapaa-aika ja kirjoitusinto oli aika vähissä.


Pinjamme täytti syyskuussa kaksi ja on aivan valtavasti kasvanut. Puhetta tulee loputtomasti ja neiti on mitä parasta seuraa nykyään.


Erityisesti Pinsku kasvoi silmissä, kun meillle syntyi toinen pieni tyttö Naistenklinikalla 13.1.2010 klo 19.45 eli Salattujen elämien mainoskatkolla! Reippaan kokoisen tytöt mitat olivat 4,530 kiloa ja 54 senttiä. Osa Pinjan pienimmistä vaatteista eivät tälle typylle mahtuneet vastasyntyneenäkään. Synnytys meni hyvin ja äitikin toipui koettelemuksesta alta aika yksikön.


Tässä kuva vastasyntyneestä tytöstä, jolle on ihan mukavasti tukkaa siunaantunut.





Ja tässä kuva kolmen päivän ikäisenä, kun olimme jo sairaalasta kotiutuneet. Tilanne ei ole lavastettu vaan Pinskun nukke unohtui tytön viereen juuri samanlaiseen asentoon.







Toivottavasti jaksan jotain raapustella tänne blogiin kakkosenkin syntymän jälkeen, mutta luulen että arki kahden pienen kanssa on hiukan hektisempää kuin aiemmin. Pinja ei vielä ole mustasukkaisuutta osoittanut ja on vaan hyvin kiinnostunut vauvasta. Toisaalta Olli on vielä isyyslomalla ja vierailijoita on täällä riittänyt, joten Pinja on saanut paljon jakamatonta huomiota ja uusia leluja. Arki odottaa meitä vasta edessäpäin.