Pinjalla on ongelma. Pinjan ongelma painaa 5,5 kiloa ja on 60,5 senttiä pitkä. Pikkusiskoksi ja Mineaksikin sitä kutsutaan.
Pinjan ongelma ei tavallaan ole pikkusisko itsessään. Pikkusiskohan on sinällään ihan söpö, nukkuu ja tuijottelee enimmäkseen ja usein naureskelee kun sille laulaa. Ei siis ole erityisen uhkaava tapaus. Uhkaavaa Pinjan mielestä on se, että ilmeisesti isä, äiti ja jopa isovanhemmat pitävät siskoa jotenkin huomioinnin arvoisena ja Pinjan veroisena. Ja Pinja epäilee, että tämä huomio on jotenkin häneltä pois.
Alkuviikot vauvan kotiintulon jälkeen sujuivat oikein hyvin, mutta viime viikot Pinja on loputtomasti vaatinut huomiota. Ja huomiotahan saa huutamalla, itkemällä, sohvalla pomppimalla, tavaroita heittelemällä ja läpsimällä. Jos ei muu auta, voi huutaa suoraa huutoa. Kaikki huomio kelpaa, sekä hyvä että huono. Toisaalta Pinja ripustautuu vanhempiinsa ja pelkää tulevansa hylätyksi: Pinskun huoneen ovea ei saa enää sulkea yöksi ja jos äiti lähtee kävelemään johonkin vaunujen kanssa edellä, Pinsku säntää hädissään itkien perään.
Pinjalle kyllä toisaalta pitää paljon tunnustustakin antaa. Pinjan näkökulmasta sisko syntyi aivan pyytämättä ja yllätyksenä, ilman että Pinja sai asiasta mielipidettään esittää. Pinja kuuntelee kärsivällisen mukisematta satuja vaikka sisko usein huutaa putkihuutoa korvan juuressa. Pinja myös varmistelee kun lähdetään johonkin, että tuleehan Minea myös mukaan ja eihän äiti unohda Mineaa. Kun Minea herää uniltaan, Pinsku kiikuttaa heti lelukaarta siskolle, ja jos Minni itkee, Pinja kertoo äidille, että äidin pitää ottaa nyt Minea syliin.
Ainoana lapsena kasvaneena olen ollut hyvin huolissani, että olen luonut Pinjalle ihmissuhteena, josta itselläni ei ole mitään käsitystä. Kaveripiirissäni tekemän kattavan haastattelun perusteella havaitsin, että yksikään kavereistani ei haluaisi olla ainoa lapsi, ja useimmat pitävät sisarussuhdettaan elämänsä tärkeimpänä ihmissuhteena. Itse kaipasin puolestani sisarusta kipeästi. Etenkin tilanteet, joissa mentiin äidin kanssa kylpylään, puuhamaahan tai huvipuistoon, jotka kuhisivat muita lapsia, olivat jotenkin hankalia. Tuntui, että kaikilla muilla oli sisarus mukana ja minä jouduin kohtaamaan muut lapset yksin.
Toisaalta vierastan puheita siitä, että Pinjasta ja Mineasta tulee toisilleen hyvät kaverit. Jos niin käy, niin se on toki hienoa, mutta ensisijaisesti tytöistä tulee toisilleen siskot. Kasvukumppanit, jotka toivottavasti arvostavat toisiaan ja voivat aina tukeutua toisiinsa. Jos tytöt ovat liian erilaisia ollakseen hyviä ystäviä, sekin on ihan ok.
Näin äidin silmissä myös esikoisen ja kuopuksen voimasuhteet alkavat aueta, enkä ihmettele yhtään että asema sisarusparvessa muokkaa persoonaan. Esikoinen napattiin vauvana pienimmästäkin inahduksesta syliin, kun taas kuopus saa välillä pää punaisena huutaa itsekseen, jos esikoisella on kakka vaipassa tai jotain muuta kiireellistä. Toisaalta vanhempien periaattellisuus ja hysteerisyys kohdistuu ensisijaisesti esikoiseen. Pinja onkin ikäänkuin äidin ja isän CV, jota Minealle esittelemme. "Katsos Minea, kyllä me sinunkin kanssa selvitään, kun Pinjan kanssakin oli välillä vaikeita hetkiä, ja hänestäkin tuli iloinen ja touhukas kaksivuotias!".
Perhe-elämämme siis edelleen hakee uutta tasapainoaan, etenkin iltojen osalta, jolloin Minea on kärttyisä sylikissa ja Pinja vaatii jakamatonta huomiota etenkin isältään. Minulla on kuitenkin hyvä fiilis tästä: kyllä tästä vielä hieno perhe tulee. Aivan varmasti!
