Uusia oivalluksia täynnä olevasta Pinjasta on hiljalleen kasvanut pikku nolailija. Yksi kesäinen viikonloppu naapurimme vietti kalsarit jalassa kesäpäivää takapihallaan, keskiolutta nauttien, ja intoutui sitten selittämään vakavana minulle aidanmaalaussuunnitelmiaan. Samalla huomasin silmäkulmastani kuinka rattaissa istuvan Pinskun silmät laajenevat lautasiksi, pieni etusormi kääntyy syyttävään osoitukseen ja suusta kuuluu järkyttynyt: "Nakupelle, nakupelle"-huuto. Huuto ei meinannut laantua ennenkuin äiti totesi, että juu, naapurin setä on hiukan nakupelle ja nyt olisi paras lakata osoittelemasta ja pistää suuta soukemmalle. Itseäni saan tästä kaikesta syyttää, sillä aika usein sanon paheksuvaan sävyyn Pinskua nakupelleksi, kun hän karkailee suihkusta muualle asuntoon alasti juoksentelemaan. Samantapainen episodi seurasi myös siitä, kun näimme kävelyllä ruohoaleikkaavan miehen. Moinen pärisevä kone teki Pinjaan suuren vaikutuksen, ja hän juoksi tietenkin miestä kohti sormi pystyssä huutaen: "Puuha-Pete, Puuha-Pete".
Tässä pikkuneiti kiirehtii tekemään hiekkakakkuja. Tämä kuva otettiin Munkkiniemenrannassa, jossa Olli oli kalastamassa ja me muut tekemässä hiekkakakkuja, lotraamassa veden kanssa ja Pinja myös likipitäen ui hyisessä merivedessä.
Pinskun otteista kalamiehenä voi lukea tarkemmin Ollin blogista osoitteessa http://acdelirium.blogspot.com/
Pinja on oppinut myös neuvottelun jaloa taito tai ehkä joku voisi sanoa että tyttö on oppinut miten kiristyskeinoihin on paras reagoida. Iltatoimet sujuvat reippaasti kun ensin sovitaan että täytyy käydä suihkussa, pestä hampaat ja pukea vaippa ja yöpuku päälle, ja sitten voidaan lukea hetki Puppe-kirjaa. Toisaalta Pinsku neuvottelee itse myös takaisin: hän on oppinut voitelemaan tunteettomia vanhempia "yksi kerta vaan"-sanonnalla. Niinpä neiti usein kuskaa kirjoja äidille sanoen: "Lue Muumi-kirja, yksi kerta vaan". Tietenkään yksi kerta ei riitä, vaan sitten saman voi toistaa uudelleen. Myös repliikki "lisää jätskiä, yksi kerta vaan" on tullut viime aikoina tutuksi.
Uusi vaihe perheemme elämässä on myös se, että aina äiti ei kelpaakaan vaan isin merkitys on kasvanut valtavasti. Tämä lienee osa jotakin äidistä irtaantumiskehitystä. Eräs lauantaiaamu Olli lähti remonttiapuun ja Pinskun oli tarkoitus jäädä äidin kanssa kotiin. Seurauksena pieni tyttö kirkui portaiden yläpäässä dramaattisimmalla äänen sävyllään "Minne Pinjan oma isi on mennyt?" ainakin viisi minuuttia. Mitkään "äiti on tässä, tehdäänpäs yhdessä jotakin hauskaa"-lepyttelyt eivät todellakaan auttaneet.
Luku-harrastusorientoitunut perheemme on kovin iloinen siitä, että Pinsku osoittaa suurta innostusta kirjoihin. Lisäksi se, että Pinja jaksaa kuunnella pitkät tovit kirjoja lievittää äidin huolta siitä, että lapsesta olisi kasvamassa ADHD-tapaus. Olemme käyneet yhdessä myös kirjastossa, ja se käynti oli molemminpuolin menestys. Pinskun silmät aivan sädehtivät onnesta, kun hän sai lapata mielin määrin lainakirjoja koriin, eikä kukaan sitä turhia rajoittanut. Kaupassa kun joutuu aina käymään rasittavat keskustelut siitä, että mikä näistä on kivoin, kun vain yhden saa ottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti